"Aina vähän, aina vähän, kun on ahkera ja säästää. Ja tänä aikana ei ole muutakaan hommaa", sanoivat pojat.
"Harjoitatteko sitten muutakin ammattia?"
"Kyllä vain. Kun tulee kevätpuoli ja kantohanget, muutamme silloin jonkun kaupungin läheisyyteen, kokoilemme hangelta jäneksen paparoita ja myymme niitä kaupunkiin."
"No, mitä niilläkin tehdään?"
"Kenellä on kanoja hoidettavana, he niitä ostavat halusta, sekottaakseen niitä kanojen ruokaan, jotta ne varemmin ja paremmin munisivat", selittivät pojat.
"Mitä sitten muuta vielä?"
"Kun se ammatti loppuu ja kun hernemaat alkavat tulla taimelle, silloin menemme pajukoihin ja kuorimme herne-keppejä suuret määrät ja vedämme niitä käsikärryillä kaupunkiin; ne käyvät hyvästi kaupaksi. Muina aikoina vedämme lattiahavuja ja kuusenlehviä kaupunkiin ja myymme niitä siellä pasmottain porrasten eteen, sylkylaatikoihin ja minkä mihinkin tarpeeseen ja aina niilläkin jotakin saa."
"Minusta tuntuu, että teidän tulolähteenne ovat kovin niukkoja tuloilleen", sanoin.
"Kyllä niinkin, mutta olisiko sitten parempi repalehtaa köyhäinhoidon niskoilla, kun itse hankkia elatuksensa ja toimeentulonsa? Paitsi sitä on kultaa ja hopeata hieman joka paikassa, mutta sitä on niin vähän, etteivät kaikki ymmärrä sitä koota, vielä vähemmin koossapitää", arvelivat pojat.
"Oletteko te sitten saaneet kokoon tuota näkymätöntä kullan ja hopean tomua noilla keinoillanne?"