"Aina vähän, aina vähän. Ei nyt ole kaikki mukana mitä vuosien kuluessa olemme keräilleet, mutta onpa meillä nytkin vähäsen", sanoi toinen pojista ja vetäsi samassa taskustansa nahkakukkaron, jonka pohjassa oli parin nyrkin kokoinen mukula.
"Noin paljon lantteja", huudahtin.
"Eihän näitä ole kovinkaan paljoa, mutta ovat nämät toki parempaa laatua kuin luulette."
Näin sanottuaan aukaisi poika kukkaronsa suun ja siellä oli ainoastaan markan ja kahdenmarkan kappaleita, eikä ainuttakaan kuparirahaa.
"Noinko paljon rahaa tuommoisilla ansioilla!" huudahdin hämmästyksissäni.
"Ei toki tässä kaikki ole", sanoi poika ja veti povitaskustansa pikkaraisen kukkaron ja kaasi sen sisuksen kämmenelleen. Siellä oli neljä kymmenen- ja neljä kahdenkymmenen markan kultarahaa.
"Tämä on sitä hienon hienoa kultapölyä, jota olemme kokoilleet ja kokeneet koossa pitää. Setelirahoja emme pidä, kun ne ovat niin monen vaaranalaisia tämmöisissä oloissa, vaan viemme ne pankkiin", selitteli toinen pojista.
"Ettäkö teillä on pankissakin rahoja!" kysyin hämmästyksissäni.
"Onhan tuolla joku tuhatkunta."
"Tehän olette rikkaita poikia, voisittehan ostaa paremman paidankin päällenne", sanoin.