"Kyllä nämät vielä menee."
"Saatte syöpäläisiäkin."
"Emme saa. Meillä on ommeltuna housunkaulukseen semmoista ainetta, että kyllä syöpäläiset ulohtaalla pysyvät."
En voinut muuta kuin jätellä heidät hyvästi ja kehoittaa heitä edelleenkin työteliäiksi ja säästäväisiksi.
Lähdin pois, mutta kauan pyörivät nuot kummalliset pojat mielessäni.
* * * * *
Oli kulunut aikaa noin parikymmentä vuotta. Silloin täytyi minun lähteä pitemmälle merimatkalle. Ostin siis likimmässä satamassa piletin ja nousin laivaan. Seuraavana aamuna nousin aikaisin hytistäni kannelle, ihailemaan sanomattoman kaunista ilmaa ja täysin siemauksin hengittääkseni raitista merenhenkeä. Kävelin keulakannelle peränpitäjän luokse, puhuttelemaan häntä. Kappaleen aikaa haasteltuamme ilmestyi vierelleni siististi puettu herrasmies, joka näytti olevan noin kolmenkymmenenviiden vuoden ijässä. Hän sanoi minulle hyvää huomenta ystävällisesti tervehtien. Koetin muistella, olisinko missään ennen sattunut tapaamaan tuota herraa, mutta en saanut sitä päähäni.
"Te ette taida tuntea minua", sanoi herra.
"Tosiaan minulla ei ole kunnia tuntea herraa", sanoin yhä tarkastellen häntä.
"Minä olen tämän laivan kapteeni"