Syödessään niukkaa aamiaistaan sanoi Laura Pennalle: "Oletko kuullut, kun poikamme Matti on pantu taasenkin kiinni?"
Penna säpsähti.
"Hänkinkö nyt jo toisen kerran kiinni! Nyt hän joutuu pitemmäksi ajaksi linnaan ja siellä on jo ennestään Kalle ja Jussi. Ei ole heistäkään enään meille mitään apua. Kun he olivat vapaalla jalalla toivat he joskus meillekin elämisen apua", sanoi Penna.
"Varastettua tavaraa."
"Itsepä heidät olet semmoisiksi opettanut. Nyt näet hedelmät", sanoi
Penna.
"Entä itse! Opettanuthan sinäkin olet heitä tuommoisiksi", sanoi Laura.
"No millä tavalla?"
"Olethan heille ja koko tuolle tanssijoukolle pelannut ja suvainnut heitä talossasi, ja lapset ovat saaneet vapaasti olla heidän seurassansa oppimassa kaikellaista pahuutta ja riettautta. Kun pojat jo pieninä näpistelivät, et tosiaan varannut etkä nuhdellut heitä, päinvastoin nauroit sinä vaan ja kehuskelit heidän nokkeluuttaan."
"Kas, kas, vai minussa se syy onkin! Mitähän jos minulla olisi ollut siveellisempi vaimo, eiköhän asiat olisi toisin. Sinä maailman kuulu tanssileija, sinähän se olet pienestä pitäin opettanut heitä olemaan kaikessa mukana. Olet pitänyt salakapakkaa ja olet suvainnut heidän tottua jo lapsena ollessaan juoppouteen. Et ole varannut etkä muistuttanut heitä mistään paheesta", syytteli Penna vuorostaan.
"Mutta olenkos minä opettanut varastamaan?"