»Asiamme on sillä kannalla, ettei se oikeuksiamme puolustellen siitänsä parane, sillä meissä kummassakin on vikaa. Parasta on, että kumpikin koetamme korjata vikojamme ja hillitä itsekkäitä sydämiämme. Tehdään nyt keskenämme sydämellinen sovinto ja ruvetaan elämään säännöllistä, kristillistä elämää», ehdoitteli emäntä.
»Eipä se taida paikka siitä parata. Minulla ei ole enää voimaa eikä hallituskykyä, sillä kymmeniä vuosia on minua kiduteltu ja polteltu kuin mitäkin kelpaamatonta otusta», tuumaili Tommi.
»Kuule nyt, ystäväiseni! Minä tunnen kylläkin katkerasti, että minä olen liiaksi pitänyt sinua valtani alaisena. Koetetaan saada yhdyselämä jälleen voimaan. Sinä saat tästäpuolin elää ja olla perheesi kanssa niinkuin tahdot; asua ja elostella huoneissa niinkuin haluttaa. Enkä minä enää nuru siitä, jos joskus vahingossa satut jotakin likaamaan. Taloudessa saat tehdä ja toimia niinkuin parhaaksi näet. Sen vaadin kuitenkin, että heität tuon turmiollisen ja perikatoon vievän ryyppimisen pois», esitteli emäntä.
»Tämä kaikki on kylläkin kaunista, mutta se on jo liian myöhäistä», murahti Tommi.
»Mutta ajattelehan toki pientä viatonta lastasi, jonka Jumala on meidän huostaamme uskonut. Ajattele sitä surkeutta, mihin saatat lapsesi tuommoisella elämälläsi, hänet, joka ei sinulle ole mitään pahaa tehnyt. Saatatko hänetkin syöstä onnettomuuteen, kärsimään puutetta ja kurjuutta?» koetti emäntä hellyttää isännän paatunutta sydäntä.
Tommi ei vastannut mitään.
Kun emäntä huomasi, ettei hänen puheilleen ollut isännässä mitään sijaa, lähti hän murheellisena pois.
Mutta emännän mentyä pulpahti isännän silmistä viljavat vedet ja hän itki hyvän aikaa niinkuin lapsi.
VIII. Katoaminen.
Näiden tapahtumain jälkeen näytti isäntä parantavan tapojaan. Hän rupesi harventelemaan ryyppimistään ja käymään vähin töissäkin. Kävi hän tavasta toisella puolellakin ja oleili siellä hyvät ajat. Kun niin sattui, pistäysi isäntä lapsikamariinkin, ja silloin hän katseli kauan aikaa lastansa syviin mietteisiin vaipuneena.