Tämmöisenä kului aikaa vuoden paikkeille. Siina koki yhä hiljaisesti kuulustella, mihinkä isäntä olisi joutunut. Hän kävi pappilassakin tiedustelemassa, olisiko hän ottanut sieltä papinkirjaa, mutta sitä hän ei ollut tehnyt.
Vihdoin tuli Lenulaan eräs mies, joka oli ollut asioittensa takia liikkeessä laajoissa piireissä. Hän kertoi nähneensä Tommin poliisina eräässä maamme isoimmassa kaupungissa. Oli niinkuin raskas paino olisi pudonnut Siinan sydämeltä, sillä nyt hän tiesi, että Tommi oli vielä elävien kirjoissa, ja siinä oli hänelle kylliksi.
Hän tuli nyt niin iloiseksi mielessään.
Ja pian oli hänen päätöksensä tehty. Hän kutsui veljensä Nartin luoksensa ja rupesi esittämään hänelle, että hän ottaisi Ritulan talouden haltuunsa pitemmäksi ajaksi.
»No, mihin sinä sitten aiot?» kysyi Nartti kummeksien.
»Miestäni hakemaan», sanoi Siina melkein iloisesti.
»Joko hänet sitten olet saanut tietoosi?»
»Jopa tietenkin, ja minä olen velvollinen menemään hänen luokseen. En tiedä, kuinka kauan tulen siellä viipymään, sillä Tommilla on pieni virka eräässä kaupungissa», selitteli Siina.
»Entä lapsi?»
»Hänet otan mukaani.»