Tommi haki virkavapautta, eikä poistunut yöllä eikä päivällä lapsensa sairasvuoteen tyköä. Siinäpä istui äitikin. Tommi kehoitti Siinaa menemään joskus lepäämään mutta ei hänkään hennonut lähteä pois rakkaan lapsensa luota, joka siinä kamppaili elämän ja kuoleman välillä.
Ehtimiseen kyselivät he lääkäriltä, mitä hän sairaasta arveli, mutta hän pudisteli vaan epätoivoisena päätään.
Siina tuli nyt kummalliseen mielentilaan. Hänen sielussaan risteili kaksi vastakkaista virtausta; siellä taistelivat suru ja ilo keskenänsä. Kova suru ja pelko lapsen kuolemasta ja toisaalta ilo siitä, kun Tommin sydän tuntui rupeavan vähitellen pehmenemään.
Näin kului aikaa toivon ja pelon välillä kolmisen viikkoa. Erinomaisella hellyydellä ja alttiiksiantavaisuudella hoiteli äiti sairasta lastaan. Vaikka Tommikin oli melkein aina saatavilla, ei hän omia vaivojaan pitänyt minään verrattuina äidin vaivoihin. Kovin kömpelöksi ja saamattomaksi huomasi hän itsensä tuommoisissa asioissa ja hän tunsi sydämessään sanomatonta kiitollisuutta vaimoansa kohtaan.
Kun lääkäri taasenkin noina ahdistuksen aikoina kävi lasta tarkastelemassa, selkenivät hänen kasvojensa piirteet iloisiksi. Vanhemmat, jotka ottivat vaarin jok'ikisestä lääkärin kasvojen väreestä, huomasivat tuonkin valoisan ilmeen.
»Voi, herra tohtori, onko mitään toivoa lapsen pelastuksesta?» kysyi äiti.
»Lapsi jää elämään, mutta hyvää hoitoa hän vielä kauan tarvitsee, jos mieli on tämän toivon toteentua», sanoi lääkäri oikaisten itsensä suoraksi.
Sanoin ei voi kuvata, minkä ilon tuo toivon sanoma synnytti vanhempien sydämissä. He itkivät ja nauroivat sekaisin, halailivat tohtoria ja kokivat kaikin tavoin iloansa ilmoittaa. Juro Tommikin koetti tehdä voitavansa tuossa yhteisessä ilon osoituksessa ja tunteitten ilmaisemisessa.
»Voi, herra tohtori! Me tahdomme tehdä kaikki, uhrata kaikki, mitä suinkin meidän voimissamme on, kunhan vaan lapsi paranee», sanoi Tommi, ja tuntuipa siltä kuin hän olisi tullut oikein kaunopuheiseksi.
Huolellisesti lääkärin määräysten mukaan hoidettuaan lasta, huomasivat he jo muutaman vuorokauden kuluttua lapsen rupeevan tointumaan.