Voi, kuinka iloiselta Tommista tuntui, kun hän pääsi takaisin tuohon siistiin kotiin, jonka hän omalla tuhmuudellaan oli niin katkeraksi itselleen saattanut.
Nartti oli kaikki taloudelliset asiat toimittanut hyvin, ja sisällinen järjestys oli yhtä oivallinen kuin ennenkin.
Iloisesti meni Tommi tervehtimään vanhuksia, sanoen: »Terveisiä meidän harhamatkoiltamme. Mutta nyt me jäämmekin kotiin ja rupeemme elämään uutta elämää.»
Kyyneleet vuotivat vanhusten silmistä tuon kuullessaan. Mielenliikutuksen vuoksi eivät he voineet puhua mitään, pudistelivat vaan hartaasti heidän käsiään.
Yksissä neuvoin ryhtyivät nyt isäntä ja emäntä talouden toimiin, ja se kävikin kyllä laatuun.
Eräänä iltana istuivat isäntä ja emäntä kahden kesken huoneessa.
»Sanopas nyt, ukkoseni, miksi sinä olit niin sitkeä lähtemään kotiin sieltä kaupungista?» kysyi Siina mieheltään.
»Olin niin tavattomasti elänyt näillä seuduilla, etten voinut ajatellakaan takaisintuloa häpeästä punastumatta, mutta kun kerran silmäni aukenivat, ei tämä tuntunut painavan mitään», sanoi Tommi.
Tommi ei enää koskaan syljeskellyt lattialle eikä muuten tahrinut huoneita. Päinvastoin ihanteli ja kiitteli hän sitä puhtautta ja säntillisyyttä, josta hänen vaimonsa niin suurta huolta piti. Nyt tunsi Tommi sydämessään, kuinka kallis aarre hänellä oli, vaikka hän tyhmyydellään oli sitä hyljeksinyt. Kaikki Siinan kärsimykset ja alttius selkenivät nyt eheäksi kuvaksi hänen sielunsa silmäin eteen, ja hän tunsi sanomatonta rakkautta vaimoansa kohtaan.
»Voi, rakkaani, kuinka paljon vaivaa sinä olet nähnyt, saadaksesi minusta oikean ihmisen», sanoi Tommi kerran tarttuen vaimoonsa syliksi.