»Siitä olen, oikeassa olet.»
»Enkös tuntenutkin —i—hi.»
»Tunsit, tunsit. Mutta mikäs se sun nimesi olikaan?»
»Mariahan se on vain.»
»Onko se mikään vain? Se on kylläkin kaunis nimi noin sievälle tyttöselle.»
»Enhän minä ole mikään sievä. Minulla on näin resuiset vaatteet», sanoi tyttö ja katseli repaleisia verhojaan.
»Kyllä silti tyttönen voi sievä olla, vaikkei olekaan eheitä ja kauniita vaatteita», sanoin häntä lohdutellen.
Seurasi tovi äänettömyyttä.
»Ettepä arvaa, mitä täällä minun helmassani on», sanoi tyttö, taasenkin ilostuen, ja katsoi hymyssä suin veitikkamaisesti minua silmiin. Hänellä oli vyöliinakulu, johon hän näytti jotakin käärineen.
»Mistäpä minä tietäisin, mitä sinä sinne olet tallentanut.»