Kevät oli jo niin kehittynyt, että vedet alkoivat aukeilla. Laumoittain poistuivat miehet nyt tältä synkältä työmaalta, niin hevos- kuin muutkin miehet. Kernaasti olisivat he vieneet mennessään Riikankin pienoisineen, mutta hän oli niin heikko, ettei sitä voitu tehdä. Ei voitu häntä yksinkään jättää synkälle salolle. Kun tuli kysymys, ken jäisi häntä hoitamaan, tarjoontuivat siihen toimeen Matti ja Jussi.
Riikan paraneminen kävi hyvin hitaasti. Toinen miehistä oli aina hänen luonaan vartomassa, jos tuo heikko joukko jotakin tarvitseisi. Toinen miehistä tavallisesti oli puuhaamassa minkä mitäkin taloudentarvetta. Useat kerrat kävivät he penikulman päässä olevasta torpasta noutamassa maitoa hoidettavallensa. Miehet rakensivat muutamia pajumertoja, joilla pyysivät kaloja eräästä kahden lammen välillä olevasta purosta. Tämä toimi onnistuikin niin hyvin, että heillä oli myötäänsä tuoretta kalaa. He haeskelivat myös lampien rannoilta vesilintujen pesiä ja saivat niistä tuoreita munia. Näin tavoin oli noilla synkän salon asukkailla tavasta oikein herkulliset ateriat. Jonkun viikon kuluttua toipui Riikka niin paljon, että hän voi toimittaa emännän tehtävät, ja tämä helpoitti paljon miehiä, sillä kovin kömpelösti heiltä kävi emännöiminen.
Riikka päivitteli useasti, kuinka paljon vaivaa miehet hänestä näkivät. Mutta miehet vaan sanoivat: »Kuinka me olisimme voineet jättää sinut tänne salolle lapsinesi kuolemaan.»
Kun juhannus alkoi lähetä, oli Riikka niin voimistunut, että päätettiin lähteä vuovaamaan kirkolle. Riikalla oli niin paljon kapistuksia ja kahvikojeita, ettei niitä voitu mukaan ottaa. Ne koottiin kaikki saunaan, eikä niitä voitu sieltä pois saada, ennenkuin talvella. Kaikeksi onneksi oli lapsi niin hyväjuoninen, että se nukkui päivät ja yöt, kun sai vaan ruokaa ja muuta hoitoa.
Matti kantaa keikkaisi koria, jossa lapsi makasi. Jussilla oli iso alustaan solmittu nyytti, jossa oli välttämättömimpiä tarpeita, ja Riikka käveli tyhjiltään, sillä olipa hän vielä jokseenkin heikko.
Juhannuksen aattona pääsi tämä nelihenkinen matkue kirkolle. Heti kun majapaikka oli hankittu, lähti Matti rovastille kertomaan synkän salon tapahtumia. Hän kirjoitutti lapsen pitäjän kirkonkirjoihin ja panetti sille nimeksi Salo, sillä tuskinpa kukaan jäsen pitäjässä lienee syntynyt niin synkässä salossa ja semmoisissa oloissa kuin tämä seurakunnan lisäjäsen.
Tarkkaan, yksityisseikkoja myöten, kyseli rovasti kuinka tuo kaikki kävi. Suuresti ihmetteli hän, kuinka semmoisissa oloissa niin vaikeat ja tärkeät asiat voivat käydä päinsä.
Juhannuspäivänä kastettiin tämä uusi tulokas heidän majapaikassaan. Kummeina olivat talon isäntä, emäntä ja molemmat tyttäret. Poikakummeina juhlallisesti seisoivat Matti ja Jussi.
Kun ristiäiskahvit oli leivosten kanssa juotu, sieppasivat Matti ja Jussi viilekkeillä varustetut tukkipussit selkäänsä ja alkoivat maantietä myöten kävellä keikkaista kauas sydänmaalle tukkijoelle, laulaa lojotellen tukkipojan laulujaan.