»Jopas taasenkin on Heikki maissa», sanoi Mikko ja tuli poikaa tervehtimään.
»Voi, voi, kuinka paljon täällä on miehiä; ovatko he pahoja?» sanoi
Heikki ja katsoi Mikkoa niin kysyvästi ja luottavasti silmiin.
»Eivät he ole pahoja; he ovat kaikki minun palkkaamiani miehiä», vakuutti Mikko.
Tämän kuultuaan poika rupesi yhtämittaa puhaltamaan torvestaan tuutuutuutiatuuta.
»Menettekös te tulevana kesänä kotiinne käymään?» kysyi Heikki eräänä kertana Mikolta.
»Kyllä varmaankin menen», vakuutteli Mikko.
»Saankos minä tulla silloin teidän kotianne?» kysyi Heikki.
»Kuinkas muutoin. Olenhan minä luvannut Heikin käydä mökkiäni ja perhettäni katsomassa», myönteli Mikko.
Pojalle tuli nyt hyvät päivät. Hän tuli yhteiseksi iloksi koko miehistölle. Kaikin vaalivat he poikaa ja vuorottain oli hän heidän eväskontillaan syömässä. Harvoin hän kävi kylillä soittelemassa ja ruokaansa etsimässä. Mutta muiden salvumiesten vuoteelle ei hän pannut maata, vaikka kuinkakin olisivat koettaneet häntä kehoittaa ja narrailla; Kirves-Mikon kupeilla hän vaan tahtoi yönsä viettää, eikä Mikko häntä siitä estänytkään.
* * * * *