Tähän aikaan oli Kirves-Mikon asuntoon tullut eräs muutos. Siihen saakka oli hänen asuntonsa ollut vaan omin luvin kruununmaalle tehty mökki, mutta nyt oli Mikko hakenut mökilleen laillisessa järjestyksessä täydellisen asukasoikeuden, ja ensi kesänä oli maat mitattavat ja pyykitettävät. Mikon oli siis mentävä kotiinsa valvomaan etujaan, jouti taikka ei.
Niinkuin hepo kesää odotti nyt Heikki sitä hetkeä, jolloin päästäisiin lähtemään tuonne Mikon kotiin. Kun kesänkielessä tuli urakka valmiiksi ja kun Mikko ilmoitti Heikille, että nyt sitä lähdetään meidän mökkiä katsomaan, ei Heikin ilolla ollut rajoja. Hän hyppeli ja pyöri ympäriinsä, ja kyllä silloin saatiin kuulla tuutiatuuta.
Heikki oli silloin kahdeksan vuoden ikäinen. Hän oli Seinälässä ollessaan kiskonut parkkia ja sillä tavalla lisännyt lanttejaan, niin että oli voinut hankkia kengät jalkaansa, ja muuta vaatetta oli annettu talosta. Oikein miehen alulta näytti poika nyt juoksennellessaan Mikon ympärillä. Senkin seitsemän asiaa oli hänellä kaikenlaisiin syrjämutkiin, eikä häntä näyttänyt yhtään uupumus haittaavan tuolla penikulman pituisella matkalla.
Kun tultiin Kirves-Mikon pihalle, oli se Heikistä paras paikka maailmassa. Kaikki epäsuotuisat kohdatkin olivat juuri niinkuin niiden tuli olla, ja tuo pieni tupakin näytti hänestä paremmalta kuin Seinälän isot rakennukset. Tämä kai tuli siitä, että se oli hänen parhaan ystävänsä koti, sillä olihan Mikko osoittanut hänelle enemmän kuin kukaan muu ihmisyyttä ja myötätuntoisuutta.
»Voi, kun saisin täällä aina olla!» huudahti poika ikäänkuin peljäten, ettei hän saisi sinne ainaiseksi jäädä, ja kaivaten pysyväistä myötätuntoisuutta kurjaa olentoansa kohtaan.
Pihalle tuli Mikon vaimo lapsineen jo tulokkaita vastaanottamaan.
Mikko poika oli jo aika vikkelä poikavesseli, mutta Anna vasta huonosti kävellä taaperteli äitinsä käsipuolessa.
»Olethan sinä tuonut vieraitakin mukanasi», sanoi vaimo Mikolle iloisesti.
»Olenhan minä tuonut. Tämä on minun Heikki ystäväni, tulkaapa nyt tervehtimään, lapset, vierasta», kehoitteli Mikko.
Lapset tulla hitustelivat Heikin luo ojennetuin käsin; ujostellen he katsella töllistelivät kahden puolen toisiaan.