Hetken aikaa annettiin pojan siinä toinnutella, mutta kun hän siitä vähän elpyi, kantoi äiti hänet huoneeseen, missä häneltä riisuttiin märät vaatteet yltä ja puettiin kuivat päälle.
»Voi, voi, Heikki, kuinka huolettomasti sinä pidit lapsia silmällä, kun oli tuommoinen vaara yksin päivin tulla», sanoi emäntä hieman nuhtelevaisesti.
Vaikkei nuhde ollut sen kovempi, vaikutti se kuitenkin Heikkiin niin, että hän purskahti valtavaan itkuun. Hän tunsi kipeästi, kuinka tottelematon ja huolimaton hän on ollut suurimpia hyväntekijöitänsä kohtaan. Hän itki yhtämittaa koko rupeaman, eikä häntä oltu saada vaikenemaan, vaikka isäntäkin kotiin tultuaan koetti häntä lohdutella parhaan taitonsa mukaan, lukien juuri Heikin ansioksi sen, että poika pelastui.
* * * * *
Aika on vierähtänyt useita vuosia eteenpäin. Mikon asuntoa ei enää sanotakaan mökiksi. Maanmittarien työ on aikoja sitten loppuun suoritettu, ja suorat rajapiirteet kulmakivineen osoittavat selvästi, minkävertaisen maapalasen omistajaksi Kirves-Mikko on tullut Luojamme lahjoittamasta yhteisestä maasta. Mökistä tuli nyt erityinen Kirves-Mikkola niminen talo, joka juteusi yhteen tuon entisen tilallisten yhteiskunnan kanssa.
Tällä välin oli Heikkikin miehistynyt kelpo lailla. Lyhyenläntä hän oli vieläkin ruumiiltaan, mutta hyvin juurevaa laatua. Työtä hän oli tehnyt pesässä vointinsa mukaan ja päivästä päivään, vuodesta vuoteen hän aina varmistui sen mukaan kuin ruumiilliset voimat kehittyivät. Ei hän ollut sen enempää kysynyt, saako hän talossa olla, eikä talonväki ollut pyytänyt Heikkiä vähän vähääkään edelleen talossa olemaan; se tuli kummaltakin puolelta ikäänkuin itsestään.
Heikki oli nyt rippikoulun iässä.
»Eikö Heikkiä jo haluttaisi mennä muualle onneansa etsimään, olethan nyt jo niin vaurastunut, että voit tulla toimeen missä tahansa?» sanoi isäntä eräänä kertana Heikille.
Heikki ei vastannut siihen mitään.
Mutta tämän puheen kuultuansa tuli Heikki sanomattoman noloksi ja umpikuljuiseksi. Hän ei puhunut kenellekään mitään, olla nuhjusteli vaan yksinään ja miettivän näköisenä; oli niinkuin joku raskas murhe olisi häntä painostanut.