Useasta ehkä tuntuu kummalliselta, kun niin vähässä ajassa on saatu niin paljon aikaan, mutta Kilpeläiset olivatkin oikeata hämäläisväkeä, joka ei suinkaan kammonut työtä eikä vähästä säikähtynyt.
Sopii luoda silmäys tuon uudistalon henkilökuntaan. Iisakki, perheenisä, oli iältään noin kuudenkymmenen vuoden paikoilla. Pituudeltaan oli hän yli kolmen kyynärän, ja hartiat olivat leveät kuin kuopankatto. Kun hän jykevillä kourillaan tarttui työhön käsiksi, ei silloin raskaskaan taakka näyttänyt paljon painavan. Hänen vaimonsa nimi oli Saara, kookas ja roteva oli hänkin. Rinnakkain olivat he pitkäaikaisen elämänsä taistelot taistelleet, yhtenä ilonsa iloinneet ja surunsa surreet. Heillä oli kolme lasta, kaksi poikaa ja yksi tytär. Vanhimman pojan nimi oli Aaro, nuorimman Pentti; tyttärestä oli tehty äitinsä kaima.
Samaa maata olivat lapset kuin vanhemmatkin. Kumpainenkin pojista oli neljä tuumaa yli kolmen kyynärän. Niin jykeviä eivät he vielä olleet kuin isäukko, mutta täyteläisiä ja noreita he olivat kuin salon siroin honka. Saara tyttö oli myös kookkaimpia ja rotevimpia naisia mitä olla taitaa.
Suvun yleisenä tunnusmerkkinä oli suuret siniset silmät ja vaaleankeltaiset kutrit. Vanhuksilla oli tosin jo hapset harmaantuneet, mutta nuoremmassa polvessa olivat ne täydessä kukoistuksessaan. Muutenkin olivat he kaikin puolin kauniita ja miellyttäviä ihmisiä. Aaro oli täyttänyt kaksikymmentäkolme, Pentti kaksikymmentä ja Saara kahdeksantoista vuotta.
Piikoja ja renkejä olivat Iisakki ja Saara olleet, kun he naimisiin menivät. Kättensä työllä olivat he itsensä elättäneet ja lapsensa ihmisiksi kasvattaneet. Lopusta olivat he olleet muonarenkeinä muutamassa kartanossa ja tulleet siinä hyvästi toimeen.
Kun lapset kasvoivat aikuisiksi, pisti Iisakille mieleen, että olisi parempi, jos olisi oma kontu, vaikkapa kehnompikin, jossa saisi mielensä mukaan raataa; jäisihän tehty työ perillisten hyväksi, joka muuten nyt menee hukkaan.
Kun tämä kerran selkeni Iisakille, lähti hän sydänmaalle etsimään talonpaikkaa. Semmoisen hän löysikin Vierujärven rannalta, ja hänen valintansa onnistui hyvin.
Oitis muutti perhe tälle uudelle talonpaikalle ja työtä alettiin tehdä ankarasti. Heidän jättiläisvoimiensa ja ahkeruutensa edessä eivät paljon kaakarrelleet kivet eikä kannot. Heidän kävi tekeminen työtä paremmin kuin monen muun, sillä tarkkoja kun olivat, oli heillä säästössä viljaa ja varoja niin paljon, ettei heidän tarvinnut elatuksesta huolehtia, vaikk'eivät ensi vuosina maasta mitään saaneetkaan.
Kun kesäisin tuli sievä ilta, pistäysi perhe järvelle nuottaa vetämään, ja muutamalla kierroksella saivat he tuosta kalarikkaasta vedestä niin paljon kaloja kuin talouden tarpeissa meni. Eikä niitä kaupaksi kannattanutkaan pyytää, sillä mihinkäpä niitä olisi täällä synkällä salolla myöty. — Tämä kalainen järvi edisti paljon heidän toimeentuloansa särpimen puolesta, sillä ei heillä ollut vielä kuin pari lehmää.
Rauha, rakkaus ja yksimielisyys vallitsi perheessä, ja tämäkin auttoi suuresti heidän töitään ja pyrkimisiään. Nuoret rakastivat ja kunnioittivat vanhempiaan kaikella rakkaudella ja kuuliaisuudella. Isän pieninkin viittaus oli kylliksi, eikä kenenkään mieleen jolkahtanut tehdä mitään vastaväitteitä. Eipä kummakaan, jos niin oli, sillä tuolla synkän korven keskellä ei nuorilla ollut mitään viettelevää seuraa, joka olisi voinut istuttaa heihin turmioon ja väärälle jäljelle viepiä intohimoja. Ainoastaan metsän tuore ja puhdas siimes ja linnut lauluineen olivat heidän ainaisina seurakumppaneinaan. Näistä ja toistensa kanssa seurustelusta saivat he hupinsa, ja siinä oli heille kylläksi. — —