Kuten ennen on jo mainittu, oli Pentti hyvin komea mies. Eräänä kertana oli hän lähetetty suojeluskirjalla varustettuna kaupunkiin jollekin kapteenin asialle. Heti kaupungin rantaan päästyään huomasi hän kauniin venäläisen naisen, joka häntä alituisesti tähtäili. Kun Pentti lähti liikkeelle, seurasi nainen hänen jäljessään. Muutaman hetken päästä laski joku kätensä Pentin olkapäälle. Pentti säpsähti ja katsoi taaksensa. Siinä seisoi tuo äskeinen nainen ja eräs venäläinen sotamies; tämä oli laskenut kätensä Pentin olkapäälle.
»Tämä neiti on kovasti mielistynyt teihin ja haluaisi likemmin tutustua kanssanne», sanoi sotamies selvällä suomen kielellä.
»Kuinka olisi mahdollista tutustua neidin kanssa, sillä minä selvästi huomaan, että hän on venäläinen ja asuu täällä kaupungissa vihollisten keskessä», sanoi Pentti ihmeissään.
»Siitä pidetään kyllä huolta, että saatte yön aikana kohdata toisenne.»
»Millä tavalla?»
»Teille hankitaan venäläisen sotamiehen puku, jonka puette päällenne, ennenkuin lähenette kaupunkia, ja mies, jonka tapaatte kappaleen matkaa rannasta jäällä, sanoo teille tunnussanan.»
»Mitä ihmisiä tämä neito sitten oikeastaan on?»
»Ei tällä kertaa sen parempi kuin venäläisen kapteenin taloudenhoitajatar.»
»Vaikka neito onkin erinomaisen viehättävä, on hän kuitenkin vierasta kansallisuutta ja vihollisemme joukkoon kuuluva. Niin ollen ei kannata ryhtyä tuohon vaaralliseen seikkailuun ja antautua toimiin, joissa saattaisi vielä henkensäkin menettää», päätteli Pentti.
»Älkää sanoko niin. Asia kyllä kannattaa miettimistä. Neito on äärettömän rikas ja hän on suurta sukuakin, vaikka isänmaansa rakkaus on hänet saattanut nykyiseen asemaansa. Hänellä on ollut loistaviakin naimatarjouksia, vaan hän on ne kaikki hyljännyt. Mutta heti teidät nähtyään mielistyi hän teihin ja tahtoisi nyt tutustua likemmin kanssanne. — Miettikääpä tätä asiaa», selitti tulkki.