Koko tämän keskusteluajan oli neito hyvin levoton ja vuoroin punastui ja vaaleni. Hän sijoitteli levottomasti itseään paikasta toiseen, katsellen vuoroin Penttiä, vuoroin tulkkia silmiin, saadaksensa selvän asiainmenosta.
Pentti mietti hetkisen. Kovaa taistelua taisteli hänen sisällinen ihmisensä. Loistava tulevaisuus, rikkaus ja kunnia oli hänen silmäinsä edessä tarjona, mutta toiselta puolen kielsi isänmaanrakkaus ja velvollisuus häntä vastaanottamasta tuota loistavaa tarjousta. Pentti oli ikäänkuin kahden tulen välissä. Vihdoin teki hän päätöksensä. Hän lupasi tulla, mutta ei ennen kuin neljäntenä yönä.
Kun tulkki käänsi tämän Pentin päätöksen neidolle, välähti tämän silmissä ilonleimaus ja hänen kasvonsa menivät mitä viehkeimpään hymyyn. Hän tarttui Pentin käteen, puristi hellästi ja kauan sitä, mutta neidon käsi vapisi. Tehtyään hennon ja sievän kumarruksen erkanivat he.
Tämä kohtaus se saatti Pentin vähäpuheiseksi Aaron luona ollessaan, sillä olipa hänellä nyt miettimisen aihetta.
Kun Pentti ensi kerran lähti yölliselle retkelleen, oli kaupungin rannassa sama sotamies häntä vastassa, joka oli ollut tulkkina hänen ja neidon välillä. Hän saatti Pentin perille asti, eikä mitään vastuksia ollut. Vahtisotamiehetkin olivat saaneet käskyn päästää esteettä sisälle yölliset kulkijat. Neito ei kapteenilta salannut, mihin seikkailuun hän oli antautunut, vaan selitti seikkaperäisesti hänelle kaikki asianhaarat. Kapteeni ei ensinkään pannut pahaksensa tuota seikkailua. Hänen mieleensä juohtui, että kun hän saisi Pentin suostumaan tuohon alkaneeseen yritykseen, saisi hän Pentistä oivallisen välikappaleen, jota hän voisi apunaan käyttää sotatarkoituksiinkin. Sillä hänhän tunsi Suomen sotavoimat, niiden tarkoitukset ja vehkeet; ja hän tunsi maan kauttaaltansa, sen vuoret, virrat ja järvet. Ottaen kaikki nämät lukuun, edisti kapteeni minkä voi Pentin ja neidon yhtymistä.
Eräänä kertana tuli kapteeni yöllä siihen huoneeseen, jossa Pentti ja neito olivat. Pentti säikähti tuota kohtausta, niin että oli henkensä heittää. »Älä pelkä, älä pelkä», koki kapteeni hokea, ja mukana oleva tulkki sai selittää, ettei kapteenilla ollut mitään pahoja tarkoituksia.
Tulkin avulla koki kapteeni kaikella venäläisellä liukkaudella Pentille selittää, kuinka edullinen tarjous hänellä nyt oli, jommoista ei tule osaksi edes yhdelle tuhannesta. Tästedes ei Pentillä tulisi olemaan mitään puutetta. Hän saisi haltuunsa suuret omaisuudet, paljon kunniaa ja kauniin puolison. Osoittaakseen Pentille tulevan elämän esimakua, antoi hän hänelle kourakaupalla kultarahoja.
Hurmaantuneena kaikesta siitä loistosta ja rikkaudesta, mitä edessään näki, alkoi Pentti taipua viettelykseen, vaikka hänen omatuntonsa soimasikin häntä isänmaanpetoksesta.
Toisenlaista oli nyt Pentillä edessä kuin mitä oli oppinut ennen näkemään. Kaikki paikat huoneissa kuhisivat silkistä ja kulta loisti huonekalujen koristuksista. Jos istui johonkin sohvaan tai nojatuoliin, kuhahti niihin kainaloita myöten. Ja entä sitten tuo ihana naikkonen, jommoista hän ei ikinä ennen luullut tavanneensa!
Näistä kaikista hurmaantuneena oli Pentti täydellisesti voitettu ja keveällä sydämellä lähti hän noita Juudaksen penningeitä viemään veljensä Aaron luo. Näitä venäläiseltä kapteenilta saatuja kultarahoja hän sitten Aarolle näytteli.