Vanhukset alkoivat heikontua, niin etteivät voineet enää työtä tehdä, mutta heille tuli nyt muuta mieluisaa tehtävää, sillä he saivat ruveta vaalimaan ja hoitelemaan Aaron lapsia, noita Kilpelän nousevia nuorteita vesoja.
Ainoastaan vaimolleen kertoi Aaro seikkaperäisesti Pentin vehkeet ja millä tavalla hän sai surmansa.
RITULAN SIINA.
I. Rukkaset.
Ritulan talo oli suuren kylän laiteella. Se ei ollut mikään kuuluisa rikas, mutta ei rutiköyhäkään. Sen isäntäväki kuului tuohon vakavaan kristillismieliseen suuntaan, joka on niin kauan kunnialla kansaamme pystyssä pitänyt. Heillä oli vain kaksi lasta, poika ja tyttö; pojan nimi oli Leonart, mutta häntä sanottiin sekä kylän kesken että kotona lyhemmittäin vain Nartiksi. Sisaruksista oli Nartti vanhin; tyttären nimi oli Siina.
Näitä lapsiaan vanhemmat koettivat kasvattaa parhaan taitonsa mukaan Jumalan pelvossa. Jok'ikinen päivä piti lasten lukea joku määrätty kappale raamatusta, ja vanhemmat kokivat sitä sitten selittää ja heidän mieliinsä painaa. Sitäpaitsi viljeltiin Ritulassa paljon muutakin kirjallisuutta ja sanomalehtiä. Näiden avulla pääsivät Nartin ja Siinan henkiset voimat jo aikaisin kehittymään.
Lapset olivatkin siivoja, hiljaisia ja tottelevaisia, eivätkä koskaan panneet vanhempiensa tahtoa vastaan.
Näin tavoin kului aika niin, että Nartti oli kahdenkymmenen- ja Siina seitsemäntoistavuotias. Nartista oli sukeentunut kookas, voimakas ja uljas nuorukainen; sitävastoin ei luonto ollut Siinalle jakanut noita lahjojaan niin suuressa määrässä. Ensi näkemältä teki hän kaikkiin vastenmielisen vaikutuksen. Hiusmarto oli melkein liian matalalla, nenä lähti liian jyrkästi otsasta ja aivan tarpeettomasti oli se noussut korkeaan kyömyyn. Hipiäkään ei ollut semmoinen kuin sen monen mielestä olisi pitänyt olla. Jotenkin mustantymperä se oli ja sen himmeän verhon seasta rusotti hieman jonkunmoista punaa. Mutta tarkemmin katsoessa näytti hänen hipiänsä siltä kuin hienonhieno läpikuultava samettinukka olisi sen peittänyt. Vartalo hänellä oli solakka ja hento ikäänkuin kaikkein hienoimmista pontimista kokoonpantu. Hänen käyntinsä oli notkeata ja sulavaa ja niin keveätä, ettei hänen askeltensa ääntä kuulunut; olisi luullut jonkun hengen siinä liihoittelevan.
Kun hän jotakin puhui, oli ääni hienoa, sulavaa ja hiljaista; se kuulosti melkein kuiskutukselta.
Nuorison joukossa oli Siina ujo ja kartteleva. Hän haki aina jotakin syrjäistä soppea ja siellä hän yksinään istua nuhjusteli, välittämättä muiden nuorten hommista ja riennoista yhtään mitään. Mutta mitä enemmän toiset nuoret saivat seurustella hänen parissaan, sitä enemmän kiintyi heidän huomionsa häneen. Sattuiko joku häntä puhuttelemaan, herätti oitis hänen pehmeä, kuiskuttava äänensä myötätuntoisuutta, mutta sitäkin enemmän hänen järkevät ja täsmälliset vastauksensa. Jos hän jossakin liikkui, olivat kaikkien silmät kääntyneet katsomaan tuota lyhyenläntää solakkaa, hentoa ja notkeaa olentoa.