"Vieläkö Mari on naimatonna?" kysyin.
"Eikös mitä. Hänet nai eräs uudistalon poika, sen joka on kylän takalistolla kolmen pitkän virstan päässä, tiedäthän," sanoi hän.
"Niin, se Kaukelan poika, Iikka; minä tunnen hänet. Hän on siivo ja komea mies. Eipä kummakaan, jos sinun ihanteesi häneen enemmän mieltyikin kuin sinun synnillisiin ja riettaisiin tarjouksiisi. Ja mikä väli sitten itse miehillä!" sanoin.
"Niin, muillahan ihmisillä on aina onni mukana, minulla vaan vastoinkäymisiä, murheita ja pettymyksiä," sanoi hän alakuloisesti.
"Sinäkin olet kerran ollut samassa paratiisissa kuin kaikki muutkin, vaan et ole vapauttasi osannut oikein käyttää: olet itsesi antanut viedä harhaan ja siitä sinun surkeutesi," sanoin hänelle.
Hän näytti tulevan sangen alakuloiseksi, eikä vastannut mitään, huokasi vaan raskaasti.
"Mitenkäs sinun vaimosi laita nykyjään on?" kysyin keskustelua jatkaakseni.
"Sinnehän tuo jäi, eikä hän kuollutkaan niinkuin minä otaksuin, päin vastoin näytti hän virkistyvän ja vahvistuvan; tuntui ikäänkuin hänen sielunsa olisi muuttanut toiseen parempaan ruumiiseen ja ruvennut elämässään käyttämään aivan toisenlaista järjestelmää kuin siihen saakka," sanoi hän.
"Siihenkö torppaan hän jäi asumaan?" kysyin.
"Eikä mitä. Möin kaiken, mitä meillä oli, vuokrasin hänelle huoneet ja jätin toimeentuloansa varten runsaasti varoja", sanoi hän.