"Mitenkä lapset voivat?"
"Lapset voivat hyvästi: he ovat terveitä, iloisia ja virkkuja."
"Ja sinä sitten!"
"Niin kuin näet, tulin minä tänne Amerikkaan."
"Rahoja varmaan ansaitaksesi."
"En rahoja ansaitakseni, vaan kuolemaan tänne kauvas, jossa toivoin saavani loppuun surra riutuneen sydämeni jäännöksen."
"Eihän aikaisen miehen niin ehdottomasti tarvitse kuolemalle antautua; onhan täällä kaikille tilaa elää niinkauvan, kuin oikea kuoleman-aika tulee", sanoin.
"Mitäpä se muukaan neuvoksi tulee. Minä en kykene mitään tekemään enkä toimimaan, ei muuta kuin suremaan ja kärsimään; mihinkä polonen tästä nyt joutunenkaan?" sanoi hän alakuloisesti valittaen.
"Ole nyt tässä minun luonani joku aika, ehkäpä keksimme tuohon sinun kurjaan tilaasi jonkun keinon," kehoitin.
"Ei, ei se käy päinsä. Minulla ei ole rahoja, sillä vähät rahani, mitä mukaani otin, ovat loppuun kuluneet, enkä minä voi mitään työlläni ansaita, enkä tahdo sinulle rasituksena olla."