Kalle oli vaan aina synkkämielinen ja pelon-alainen. Hän pelkäsi, kuinka hän kehtaa ja uskaltaa mennä vaimonsa eteen ja antaako tämä anteeksi. Koetin lohdutella miestä parhaan taitoni mukaan ja uskotella hänelle, että kaikki käypi hyvin. Toisinaan hän tulikin vähän toiveellisemmaksi, mutta pian lankesi takaisin entiseen toivottomuuteensa.
"Aina ja jokapaikassa ja joka tietä tulee minulle vaan surua ja tuskaa, yritän minä vielä mitä yritänkin; käännän minä aatteeni, pyrintöni mihin päin tahansa, aina vaan tulee murhe päälleni toista tietä ja toisessa muodossa", sanoi Kalle eräänä kertana surumielisesti.
"Se tulee siitä, ettet ole voinut hillitä intohimojasi", sanoin hänelle ikäänkuin muistuttaen jo ennen lausumiani mielipiteitä.
"Siitä se tulee, siitä se tulee, sen nyt täydellisesti huomaan; ja oikeassa olet ollut jo alusta pitäen, ystäväni", sanoi hän ja huokasi raskaasti.
Istuimme nyt junaan ja aloimme kiitää sitä pitäjästä kohden, jossa
Kallen perhe asui. Kuta enemmän matka kului, sitä levottomammaksi kävi
Kalle. Hän käveli rauhatonna edestakaisin, väänteli käsiänsä ja
tuskaili.
Kun tulimme sille rautatien-asemalle, jossa meidän tuli astua maahan, oli siinä paljon kansaa. Kukaan ei tuntenut meitä, ei Kalleakaan, vaikk'ei hän ollut sen enempää aikaa ollut poissa paikkakunnalta. Kurjana, kuihtuneena raukkana oli hän niiltä tienoin poistunut ja, huolimatta hetken surustaan, oli hän nyt komea, täyteläinen, parrakas mies; sillä nykyinen suru ja pelko eivät olleet kuitenkaan kerinneet suuresti vaikuttaa hänen ulkonaiseen ihmiseensä.
Kalle kyllä näki asemalla montakin tuttua, vaan ei tahtonut mennä heitä nyt tervehtimään.
Lähdettiin astelemaan Kallen vaimon asuntoa kohti. Kartanolle tullessa oli hänen lapsensa pihalla leikkimässä. Kalle tunsi heti heidät, mutta lapset eivät tunteneet isäänsä. Kuinka kauniita ja terveen näköisiä he olivat ja kuinka paljon he olivat kasvaneet ja varttuneet! Vesikierteet nousivat isän silmiin.
"Onko teidän äitinne kotona?" kysyi Kalle pelokkaasti.
"On, kyllä se on", sanoivat lapset yhteen ääneen ja, sen enempää vieraista lukua pitämättä, rupesivat he taasen leikkimään.