Kun vaimo vähän tyyntyi, käveli Kalle avosylin vaimonsa luo ja sulki hänet syliinsä. Vaimo ei vastustellut, painoi vaan päänsä Kallen rintaa vasten ja itkeä nyyhkytti siinä hiljalleen.
"Nyt olemme, rakas vaimoni, taasenkin löytäneet toisemme, ja nyt rupeemme elämään uutta elämää. Kovan koulun olemme kumpikin läpi käyneet ja se on puhdistanut väärän kuonan pois sydämistämme. Mutta tuo ystäväni on se mies, jolle olemme suuressa kiitollisuuden velassa, sillä ilman hänettä olisin jo aikoja ollut mennyt mies; hän se on, joka minusta miehen on tehnyt", sanoi Kalle iloissaan ja luottavasti.
Nyt kehoitti vaimo, että vieraat ottaisivat päällysvaatteensa pois, olisivat niinkuin kotonaan, sillä tarvitsevathan he nyt virkistävää lepoa niin pitkällisen ja vaivaloisen matkan perästä.
Kuinka iloiseksi Kalle nyt tuli! Hänestä tuntui niin kuin raskas kivi olisi vyörytetty pois äänen sydämestään.
Lapset katsoa töllistelivät noita vieraita ujoina, eikä he ymmärtäneet koko asioista yhtään mitään. Mutta kun Kalle toi kovan matkakirstunsa tupaan, aukasi sen ja rupesi purkamaan sieltä tuomisiaan, tulivat lapset kovin uteliaiksi.
"Se on nyt isä, lapset; — isä on tullut kotiin ja on tuonut teille tuomisia — menkää nyt tervehtimään isää!" sanoi vaimo.
Kun lapset sen kuulivat, menivät he oitis isänsä luo, halailivat ja hyväilivät häntä. Sitten he vasta elementtiinsä tulivat, kun isä antoi heille koreita ja arvokkaita tuliaisia. Äiti se kumminkin parhaan osan tuliaisista sai.
Olin ystäväni luona useampia vuorokausia, sillä todellakin olin väsynyt matkan vaivasta. Suloista ja ihanaa oli katsella noiden jälleen toisensa löytäneitten uutta ja toivokasta elämänalkua niin kovien kamppausten perästä ja niin pitkän erillään olon jälkeen.
* * * * *
Kertomuksemme on nyt lopussa. Mainitsen vaan vielä sen, että Kalle osti hyvän maatilan, johon he kohta muuttivat asumaan.