Päästyään perille havaitsi seppä paikan kelvolliseksi ja ryhdyttiin työhön.
Kun oli saatu avullinen karastuspaikka, tulikin alasimesta juuri semmoinen, kun seppä oli tahtonutkin, ja hyvillämielin kantoi hän sen omistajalleen.
Semmoinen oli seppä tavolltaan, ja ensimmältä oudot kaikki kauhistuivat häntä, vaan ennenkun Matti talosta lähti, olivat kaikki häneen mieltyneet osittain hänen kelvollisen työnsäkin takia, mutta enemmän kuitenkin hänen sävyisän luonteensa, harvan, hiljaisen puheensa ja hauskan naureskelemisensa tähden.
Eräänä kertana, kun hän tuon ankaran pajalaukkunsa kanssa oli menossa toiseen taloon alasinta tekemään, tuli häntä tiellä mastaan eräs suuri ja voimakas nuorimies, joka piti itseään voimainsa vuoksi paikkakunnan "kuninkaana". Vastaantulija oli päissään ja se teki hänet tavallista röyhkeämmäksi. Kun tuli sepän kohdalle, töyttäsi hän Mattia ja sanoi: "Mitä se, tuo Passu-Mattikin, tuossa taaristelee?"
"Mikähän sinäkin luulet olevasi", sanoi Mattimme ja samassa toppasi miehen kiinni.
Kerskaaja lätistyi heti tielle, melkein niinkuin kuuma tina luhistuu sulatessaan. Matti kiepsahti hänen päälleen ja alkoi kouristella miestä.
Kerskaaja oli hänkin puolestansa mies ja koki kaikin tavoin kiemurrella itseään alta pois, mutta Matti piti vaan hänet allaan, ja mies oli niin lujassa kiinni, kuin ruuvis-pihdissä.
Matti jatkoi vaan yhä kouristella-vatvomistaan ja toposteli vastustajaansa, niinkuin karhu sammalikossa.
Kerskaaja koetti nyt äkäisyydellään voittaa takaisin, mitä hän taistelussa oli menettänyt; luultavasti otaksui hän, että tuo häneltä niin ylönkatsottu Passula-Matti vihdoinkin heittäisi tuon ankaran topostelemisensa pois. Sentähden oli hän aivan hiljaa, osottaaksensa sillä, ett'ei hän piitannut koko Matin kouristelemisesta niin mitään; kuitenkin ähyskeli hän hiljoilleen.
Mutta eipä Matti heittänytkään kouristelemistaan vaan noin äkkiä pois, sillä hän tunsi vastustajansa syvästi loukanneen itseänsä.