"Etkös huomaa, että olen jo vanha ihminen, ja minun tiimalasini on pian tyhjäksi juossut. Kuinkas sinun silloin käypi?" sanoi äiti ikäänkuin surumielisesti.
"Minkäpä minä sille tekisin", sanoi Jakke.
"Löytyy kuitenkin sen asian auttamiseksi eräs keino."
"No mikä?"
"Sinun täytyy naida", esitteli äiti.
"Kukapa tämmöiseen paikkaan tulisi, ja kukapa näin vanhan miehen ottaisi, sillä olenhan jo kolmenkymmenen vuoden ikäinen", sanoi Jakke alakuloisesti, katsellen pitkin nokkavarttansa.
"Kyllä mies aina emäntänsä löytää, kun hänellä vaan on toimeliaisuutta sen verran, että rupeaa hommiin. Eihän sinun tarvitseisi korkealle kurkoitella, eikä rikkautta hakea; valitse vaan kumppaniksesi siveä ja roteva piika-tyttö", ehdotteli äiti.
"Eipähän se pikku rikkauskaan olisi haitaksi näin pienessä pesässä", tuumaili Jakke.
"Eipä kylläkään, kun se vaan tulisi oikeata tietä; mutta jos sen päälle rupeat nojailemaan, niin saattaa käydä niin ettet emäntääsi tapaa koskaan; paitsi sitä käypi useinkin niinkuin sanotaan: 'Pian huono hevonen päällisensä syöpi.' Usein on huomattu emännän tuhlaavan sekä omat rikkautensa että talon varat, jota vastaan kelvollinen ja toimelias piikatyttö on pienenkin pesän kohottanut vauraaksi taloksi", selitteli äiti Jakelle.
Jakke heittäysi nyt aivan sananpuhumattomaksi, katseli vaan lattialle yhteen paikkaan ja pyöritteli saappaansa kärjillä erästä havun lehvää.