Siihen se keskustelu jäi.
Mutta se kumma nähtiin nyt, että Jakke tuli hieman puheliaammaksi, oikeinpa hän välistä vihelteli jotakin laulunnuottia työhön mennessänsä, jota hänen ei oltu kuultu ennen koskaan tekevän.
* * * * *
Oli kaunis, lämmin kesäinen aamu. Jakella oli jotakin tärkeätä asiaa kirkonkylään, ja hetimiten lähti hän sinne tallustelemaan. Tukahduttavan lämmin ilma kun oli, riisui hän röijyn päältään käsivarrelleen.
Lähempänä kylää oli erään lorisevan puron varrella talo. Kun Jakke läheni puroa, oli siinä muuan nainen pesuja pesemässä. Kivistä ladotun piisin päällä oli pata, jossa kiehua porisi lipeässä pesuja. Naisella ei ollut kenkiä jaloissa, ei huivia päässä, vaan avojaloin seisoi hän puron vesikivien päällä. Hänen hihansa olivat käärityt, joten käsivarret olivat kyynäspäitä myöden paljaina. Siinä hän sitten purnusi saippuavedessä pesuja, niin että vaahto punkasta roiskahteli.
Kun Jakke oli siitä sivu astumaisillaan, havaitsi tyttö hänet.
"Noh, mihinkäs Jakke nyt astelee?" kysyi tyttö.
"Käymmähän tuolla kirkonkylässä", sanoi Jakke vähän säpsähtäen ja seisahtui samassa.
"Onko niin kiire, ettei jouda istahtamaan?" kysyi impi.
"Kiitos! saispa tuota vähän jalkojaan lepuuttaa", sanoi Jakke ujostellen ja samassa istahti hän eräälle kivelle.