"Kaikkea vielä, mistähän niitä luulet pyytäväsi?" sanoi Jakke ikäänkuin pitäen joutavana koko emäntänsä kalanpyyntihankkeet.
"Eikö noissa lammissa sitten kaloja otekaan?" kysyi emäntä.
"Noo, onhan niitä; vaan kylläpähän ne siellä pysyvät", tuumaili Jakke.
"Onko niistä kukaan pyytänyt kaloja?"
"Eipä juuri … joku koukkumies joskus."
"Etkö sinäkään ole koskaan pyytänyt?" kysyi emäntä.
"Ei, mitäs minä; ei ne sieltä minun kynsiini tule", sanoi Jakke.
"Senhän minä tiesinkin; et sinä mitään yritä. Mutta minun kynsiini ne kyllä tulevat, ja sen parempi kun ei ole ollut muita pyytäjiä; saan sitä enemmän kaloja. Tarvitseehan kesälläkin saada jotakin tuoretta ruokaa, kun ei käy linnun pyytäminen laatuun", tuumaili emäntä vakuuttavasti.
Keväillä oli emännällä parikymmentä pientä rysätuppeloa valmiina. Itse hän ne vannehti ja laittoi kaikinpuolin reilaan.
Kun keväällä maan ja jään väliin ilmestyi joitakin avonaisia paikkoja, pisteli emäntä niihin rysätuppeloitaan. Pian alkoi hän kantaa kotiinsa kontilla suuria haukia, kuin kotahalkoja. Niitä tuli niin viljalta, ettei kaikkia voitu syödä vaikka emäntä vei usein Jukenkin taloon. "Jospa olisi, mihin noita kaloja möisi, niin nyt rahaa tulisi! mutta on liian pitkä matka kantaa niitä kirkollekin näin kelirikon aikana", tuumaili emäntä.