Mutta toimelias kuin ainakin keksi hän keinon siihenkin.
Mitä ei keittämällä ja paistamalla voitu syödä, perkkasi hän ne ja halkasi selänpuolelta ja laitti seinille tikutettuna kuivamaan. Tällä tavalla teki hän monta isoa kimppua kapahaukia ja valmistuttua vei hän ne aitan orrille vastasen varaksi. Niin hän pyysi koko kesän kaloja, eikä tuorekala puuttunut koskaan heidän pöydältänsä, eikä se sentään yhtään ehkäissyt hänen muita toimiansa, sillä hän lähti sitä aikusemmin ja oli toimissaan sitä myöhempään.
Kesätöissä oli hän aina Jaken kanssa rinnakkain. Kun oltiin niityllä heinänteossa, pökäsi hän heti syömästä päästyään metsään siksi ajaksi, kunnes muut olivat ruokalepoa viettämässä. Siellä hän repi pajuista parkkia irti, ja tullessa oli hänellä niitä vankka taakka selässä. Sillä tavalla keräili hän kesän pitkään niitä hevoskuormittain ja talvella sai hän niillä kauniit rahat. Hän oli aina ja jokapaikassa pyynnin ja saannin puolella, eikä hän näkynyt väsyvän eikä uupuvan ensinkään. Yhtä täyteliäs, yhtä punakka hän vaan oli kuin ennenkin.
* * * * *
Aikaa on kulunut. Sillä välin on Lampelassa tapahtunut suuria muutoksia. Lampelan emännällä on jo kaksi pientä perillistä, tyttöjä molemmat. Nämät rajoittivat jonkun verran emännän työ- ja toimintavapautta, mutta suurimmaksi osaksi saivat ne jäädä mummon hoitoon.
Sillävälin ruvettiin rakentamaan Oulun rautatietä. Rautatielinja osui kulkemaan noin puolen peninkulman matkassa Lampelan ohitse. Vielä osui käydä niin onnellisesti, että toisenpitäjän kymmenkunnan sydänmaan talon takia rakettiin pikkunen pysäkki juuri lyhimmän matkan päähän Lampelasta. Tämä oli suuresta merkityksestä Lampelalle. Samalla kuin se oli melkein likimmäinen naapuri, tuli se Lampelan emännälle oikeaksi markkinapaikaksi. Sinne hän möi lintunsa, kalansa, voinsa, marjansa ja mitä vaan myytävää oli. Muun muassa kokoili hän kulovalkean polttamista lepikoista kyhmyräsauvoja, kuori ne ja vei pysäkille. Siellä hän laitti pylvästen nenään ison ammeenvanteen, jonka sisään hän asetteli kyhmyräsauvansa, ja niitä oli siellä välistä runsas varasto. Sauvat olivat varustetut niin julkiselle paikalle, että kaikki rautatietä matkustavaiset ne heti havaitsivat. Yksi ja toinen matkustava meni niistä paraita valitsemaan, ja asemamies möi niitä määrätystä hinnasta ja Lampelan Marilla oli siitä kaupasta melkein ainainen rahantulo.
Mutta vielä suurempiin hommiin ryhtyi Lampelan emäntä, hän rupesi nim. laittamaan rautatielle ratapölkkyjä ja halkoja. Talo oli jo niin vaurastunut, että jaksettiin pitää vierasta väkeäkin. Itse emäntä se istua körötteli ratapölkky- tai halkokuorman päällä, viedä kiidättäen niitä asemalle. Sattuiko niin, ettei emäntä itse joutanut hevosta ajamaan, sai piikatyttö sen tehdä. Pysäkin päällikkö oli ihmisystävällinen mies, ja hän oli aina apuna emännän ja piikatytön kuormaa purkamassa.
Vaikka noita uusiakin hommia tuli, ei emäntä silti heittänyt kalan- ja linnunpyyntiänsä.
Kun vanhin tytär oli viisivuotias, sivalsi emäntä tytön selkäänsä ja lähti ansojansa kokemaan.
"Mitä sinä nyt hulluttelet, kun lähdet tuota lasta ympäri metsiä kantamaan, sillä onhan työtä tosissakin?" ihmetteli Jakke.