"Pitäähän lapsen jo nuorena oppia. Viisivuotiaana minäkin olin isän kanssa linnustamassa", sanoi vaan emäntä ja lähti.
Talvikaudet oli hänellä kalanpyynti voimassa. Eräänä kertana oli Lampelassa neljä päiväläistä ratapölkkyjen teossa. Asiansa tehtyä lähti emäntä kalanpyydyksiään kokemaan. Miehet tulivat metsästä kotiin puolista syömään ja emäntää ei näkynyt ei kuulunut.
"Kylläkai se on päällensä pudonnut rysäavantoonsa; muuton ei hän niin kauvan viipyisi. Täytyy pikasesti lähteä häntä hakemaan", hätäili Jakke. Samassa tormasi hän ulos ja sivalsi suksensa seinän nojalta, aikoen hypätä niiden päälle ja lähteä emäntää hakemaan. Mutta emäntäpä tulla vihkasi suksillaan jo aika hamppua kotiin päin.
"Sain niin paljon kaloja, että hiihtää vihkasin konttineni rautatien pysäkille myömään niitä ja näppäsin kahdeksan markkaa pussiini. Nyt on vero-raha täysi", sanoi emäntä vähän hengästyksissään ja oli niin punainen, että luuli veren tipahtavan.
Emännällä oli jo useita isompia ja pienempiä höyhenpatjoja aitan orrella. Ei hän ensinkään käyttänyt niitä talouden tarpeisiin.
"Mihin sinä noita säästät, kuu et itse niitä käytä, makaat vaan olkivuoteella?" muistutti eräänä kertana joku hänen ystävistään.
"Minä säästän niitä tyttärilleni; tarvitseehan lapsikullatkin jotakin saada", sanoi vaan emäntä. Mutta sitä hänen ei olisi pitänyt tehdä. Sillä kun hän eräänä kertana meni patjojaan tarkastelemaan, havaitsi hän, että hiiri oli kaivanut monen patjan läpi reijän ja vihdoin rakentanut kolmanteen patjaan pesänsä. Siellä oli koko pahna jo melkein aikasia hiiriä, ja nekös olivat patjoissa pitäneet aika mylläkkää. Harmissaan kantoi emäntä patjat huoneeseen ja syötätti kissalla koko tuon tunkeilevan rosvojoukon. Ei emännän mielestä tahtonut mennä tuo, kenties ensimmäinen tappio hänen tavaransa kokoamisessa. Paapattamalla paapatteli hän yhtämittaa tuota kovanonnen kohtausta ja sitä tappiota, minkä ne hänelle tekivät. Muuta neuvoa ei ollut, vaan täytyi laittaa uudet päälliset patjoihin rikkeinten sijaan sekä eroitella turmeltuneet höyhenet pois. Mutta kylläpä emäntä osasi nyt katsoa patjojensa perään, etteivät niitä enään hiiret päässeet turmelemaan. Useat kerrat kesässä kantoi hän ne ulos tuultumaan ja tarkastellakseen, olivatko niihin hiiret mitään vikaa tehneet.
Jaken talous oli ensimmältä paljon huonommalla kannalla kuin Juken, sillä niin nuhjusmainen ja toimeton mies kuin Jakke oli, ei hän päässyt vaurastumaan, vaikka kyllä koki tehdä työtä kahden edestä. Mutta ei kauvan viipynyt, ennen kuin Jaken talous oli paljon edellä Juken taloutta ja tämä kaikki oli Jaken emännän ansio.
Eräänä iltana sanoi emäntä Jakelle: "Meidän vaurastumisemme käypi tällä tavalla kovin hitaasti, sillä emme me saa peltoa levenemään niin rohki kuin pitäisi, kun kova korpi ja kannikko on kova vastarinnan tekijä. Meillä on aivan pellon alla hyvä räme; siihen täytyy ryhtyä käsiksi, että saisimme pikemmin karjaa lisääntymään."
"Tee kuin tahdot … mitäpä minä hänestä", sanoi Jakke välinpitämättömästi ja tuhrasi nokkaansa.