Jaakko ei vastannut mitään. Hän tarttui vaimoonsa syliksi ja rupesi siinä itkemään, niinkuin pieni lapsi. Vaimonsa alttiiksi-antavaisuus ja itsensä uhraavaisuus, ja samassa hänen oma mitättömyytensä ja viheliäisyytensä astuivat nyt täydessä valossaan Jaakon eteen, ja tuo se murti kaikenni hänen sielunsa voimat.
"Voi rakas Mari! Mitenkä meidän ostostemme nyt käypi?" sanoi Jaakko itkunsa seasta.
"Elä niistä murehdi, heitetään ostokset ostamatta ja maksetaan mitä rikottu on. Kyllä siinä on minulle morsian-ostoksia, kun ma saan sinun taas kotia", sanoi Mari.
"Voi, voi, Mari! Kehno, huono, viheliäinen mies on sinulla", sanoi
Jaakko nyyhkien.
"Kyllä sinusta vielä mies tulee, sen sanon vielä nytkin. Sinä et langennut vapaasta tahdostasi, vaan sinä tulit vietellyksi. Kavala, vaarallinen kiusaus tuli äkkiä kuin paula tietämättä eteesi. Sinä et ensin huomannut ja sittemmin et voinut sitä vastaan seisoa, ja niin sinä lankesit. Sinä kadut sitä nyt katkerasti, ja sen vuoksi toivon sinusta vieläkin miehen tulevan. Katsos Jaakko! Minä tunnen sinut paremmin kuin sinä itse", sanoi Mari.
Sitten lähti Mari sovittamaan Jaakon loukkaamaa miestä. Hänkin oli jo selvennyt pöhnästä. Olipa saaliin himo hänen tehnyt jo paljon tiukemmaksi kuin illalla. Hän päivitteli kuinka hänen päänsä on kipeä ja arveli, ettei siitä koskaan enää tervettä tule, ja osasipa hän kiskoa Marilta niin paljon sovinnoita, ett'ei heille jäänyt kuin hädin tuskin sen verran, että he niukuin naukuin kotiansa pääsivät. Kun he olivat miehestä erilleen päässeet, lähtivät he ajelemaan kotiinsa.
Kun Jaakon kaupunkimatka tuli tunnetuksi kylässä, kadotti Jaakko kaiken arvonsa, jonka hän oli pitkällisen taistelun avulla viimeiseltä itsellensä voittanut. Kun Mäkelän Mauno oli saanut tuon kuulla, oli hän sanonut: "sitä se nyt vielä oli vailla".
Ihmiset ovat suuressa määrässä kummallisia, sillä useammat heistä vaativat enemmän lähimmäiseltään kuin — itseltään.
XIII.
Selkenee — pehmenee.