"Nyt saat, Matti, sanoa minua vaikka Tintta-sudeksi enkä yhtään pahene siitä. Tämä on minulle ollut kova koulu, ja tuossa koulussa olen minä oppinut jotain, olen oppinut — kärsimään ja itseäni hillitsemään. Sydämestäni pyydän sinulta anteeksi, kun olen niin usein närkästynyt sinulle niin viattomasta nimittämisestä, kuin Tintta-karhu on. — En ole tullut sinun maatasi anastamaan, enkä maaltasi sinua pois häätämään, vaan auttamaan. Koska luulen, että se hinta, johon maa nousi, riittää velkojesi maksuksi, niin pyydän että huutokauppa lakkautetaan ja sinä saat maasi pitää niinkuin ennenkin; maksa minulle sen mukaan kuin voit."
"Sepä vasta oli oikea kosto, ja selvästi näkyy, kuka jalo on", kuului silloin ääni väkijoukosta, ja kun katsottiin kuka tuon äänen päästi, havaittiin sen olevan Korpelan isännän.
Kun Matti oli kuullut tuon Jaakon puheen, astui hän askeleen ja toisen takaperin ja horjui. Jaakon puhe teki häneen tehosan vaikutuksen.
"Jumalani! Tuollako tavalla te kostatte meidän hävyttömyytemme ja ilkeytemme teitä kohtaan?" sanoi Matin vaimo hämmästyneenä, omistaen miehensä häijyn kavaluuden itselleenkin, vaikk'ei hän ollut koskaan Jaakolle mitään häijyyttä tehnyt, päin vastoin oli hän usein miestään kyynel silmissä varannut siitä.
"Onko se niin, Jaakko, onko se niin? Väärin olen tehnyt sinua vastaan, julmasti väärin, ja usein on oma-tuntoni soimannut minua siitä. Minä olen julmasti sinua sortanut, julmasti soimannut ja kääntänyt omat rikokseni sinun päähäsi. Sinä olet täydellisesti itsesi puhdistanut minun pirullisista syytöksistäni ja kamalasti lasketuista pauloistani, ja minä olen itse kietoontunut ja langennut omiin pauloihini, ja voittaneena, puhdistuneena teet sinä sortajallesi, ilkeälle kostonpyytäjällesi ja verivihollisellesi tuommoisen työn! Jaakko! Se on enemmän kuin minä voin käsittää. Anna minulle, Jaakko, anteeksi, anna Jaakko minulle anteeksi! Minä rukoilen, minä pyydän sitä, minä pyydän ja rukoilen sydämen pohjasta!" puhui Matti itkusta tukahtuneella äänellä ja vesissä silmin.
"Se on jo annettu. 'Anteeksi antakaat, niin teillekin anteeksi annetaan. Älkäät pahaa pahalla kostako, vaan voita sinä paha hyvällä'", sanoi Jaakko ja kyyneleet valahtivat hänenkin silmistään.
Liikutettuna oli koko huutokauppa-väkikin ja he hajausivat itsekukin kotiansa.
Niin jäi Matti Marttalan isännäksi kuten ennenkin. Hän koki parantaa elämäänsä ja maksella Jaakolle vähitellen isoa velkaansa. Hän ei kumminkaan voinut enään nousta entiseen maineeseen rikkaudessaan, eikä entiseen kunniaan arvossaan, sillä liian syvälle oli turmelus iskenyt kyntensä häneen ja liian hiljan oli hän itsensä siitä irroittanut. Toki oli hänellä, vaimoineen ja lapsineen, oma talonsa, oma leipäpalaisensa ja oma asuntonsa koko elämänsä ajan, ja he kiittelivät Jaakkoa hyväntekijänänsä. Jaakosta ja Matista tuli hyvät ystävät tästä lahtien, mutta Mari ei tahtonut nähdä Mattia, vaikka hänkin antoi sydämessään hänelle anteeksi, sillä Mari ei saanut sydämessään paranemaan aivan umpeen niitä haavoja, joita Matti oli koko elämänsä ajan sinne iskenyt — Marissa juoksi isänsä, Maunon verta.
* * * * *
Eräänä talvi-iltana istui Jaakko kotonaan iloisen palvelusväkensä ja perheensä keskessä, yhtä iloisen takkavalkean loimottaessa. Lapset hyörivät ja pyörivät, iloisina hekin, vanhempiensa ja Maunon ympärillä, tehden kaikenlaisia leikkejä ja kysymyksiä. Väki nauroi ja hälisi ja itsekullakin oli jotain merkillistä sanottavaa ja toimitettavaa. Jaakko vaan oli ajatuksiinsa vaipuneena, eikä näyttänyt tulevan huomioonsa, vaikka lapset kävivät vähin häntä puskemassa että hän oikein heilahti; kaikesta näkyi, ett'ei hän tietänyt mitä ympärillä tapahtui. Tuon huomasi Mari ja hän katsoi kauvan Jaakkoa silmiin, suu vähän naurussa; Jaakko ei tuota huomannut. Viimein pyrskähti Mari nauramaan täyttä kurkkua. Jaakko havahtui.