Kun Jaakko ensikerran meni uusien vaatteidensa kanssa kylän poikasien ja tyttösien leikkeihin, ei hän luullut kenelläkään enään olevan syytä sanoa häntä Tintta-karhuksi. Hän toivoi sydämestään, että Mäkelän. Marikin olisi toisien leikki-paikassa, että hän saisi itseänsä hänelle näyttää, mikä mokoma mies hänestä nyt jo on tullut. Noissa mietteissä saapui Jaakko toisien kilpa-paikalle ja katso! Olihan kun olikin Marikin siellä. Kumpikin heistä oli paljon muodostunut, kasonnut ja ihmistynyt sitten viime näkemän, varsinkin Jaakko hänelle entistä edullisemman aseman vuoksi. Kun Jaakko havaitsi Marin, punastui hän ja jäi ujostellen seisomaan taaemmaksi, muiden poikien taa. Mutta kun Mari havaitsi Jaakon, juosta tepsutti hän heti hänen eteensä ja sanoi: "voi kun sinä, Jaakko, olet sievä, sanoinhan minä sen". Jaakko punastui ja ujostui aina enemmän eikä vastannut mitään.
Kaikki rupesivat nyt leikkimään ja pian oli koko seurue iloisessa melussa ja hyörinässä. Jaakko vaan ei ottanut osaa toisien iloon; lieneekö hän katsonut vielä itsensä liian halvaksi siihen.
Siinä seisoi hän ihan yksin toisien leikkiessä ja katsoa tirkisteli yhä ja alati yhtä ja samaa esinettä vaan — Mäkelän Maria. Jos Mari vielä missä liikkuikin, oli Jaakon silmät sinne päin käännetyt; näyttipä siltä kuin hänen olisi taas tavannut entinen töllöttämis-tautinsa, joka hänellä Tinttalassa ollessaan oli alituisena työnä.
Olipa leikkivien poikasien joukossa tuo Marttalan mahtava Matti poika, jonka äiti kysyttäessä voi sanoa, että heillä on viisikymmentä maidon antajaa ja sata turkin kantajaa ja jonka isä kuntakokouksissa ja kaikissa vaaleissa äänesti ummelleen koko veron edestä. Tuon vanhempiensa numero-määrän tiesi Matti poikakin aivan hyvin, vaikk'ei hän ollut sen vanhempi. Tiesipä hän paljon muutakin, tiesi senkin, että hänen isällään on paljon kylässä sanomista, erittäinkin niillä, jotka olivat ennen tarvinneet ja vasta tarvitsevat rahalainoja saada. Noiden tietojensa nojalla tiesi hän päälliseksi, että hän oli kylän rikkain ja paras poika, vaikka kohtakin häntä väliin sanottiin karsas-silmäiseksi.
Marttalan Mattikin katsoi niin miellyttävän Mäkelän Marin liikkeitä ja hyörinää, ja näiden edellämainittujen perittyjen oikeuksien vuoksi ei hän luullut kenelläkään muilla olevan oikeutta katsella tuota ketterää Maria. Mutta niinkuin tiedämme, teki kuitenkin Jaakkokin aivan samaa katsomistyötä, kuin Mattikin, ja vieläpä niin haaveksivaisessa ja töllöttäväisessä asemassa. Muut eivät huomanneet kummankaan katsomista, iloisen hyörinänsä vuoksi, mutta Matti heti huomasi, että Jaakko katselee samaa esinettä kuin hän itsekin. Tuo pisti Matille kovin vihaksi ja hän aikoi heti Jaakon pelastaa tuosta töllöttämisestä.
"Katsokaapa Tintta-karhua, kuinka hän taas töllöttää!" huudahti
Marttalan Matti poika.
Jaakko havahtui haaveksivaisesta tilastaan. Hänen kasvonsa synkistyivät ja hän sanoi:
"Mitä sanoit? Olenhan ihminen niinkuin muutkin"
"Olethan vaan Tintta-karhu", sanoi sortajansa.
"Sanotko niin, sinä mokoma karso Matti?" sanoi Jaakko ja hänen silmänsä säihkyivät.