"He, he hee! Täälläpä nuoret istuvat ja miettivät niin ujon näköisinä. No, no, se asia sietääkin hieman miettimistä, sillä luulenpa teidän kohtapuolisesti tietävän, mistä kysymys on. Tulkaapas, Matti ja Mari tänne kamariin, niin siellä saatte vielä lisää kuulla, he, he hee!" hövelsi ja hekotti Erkki.
Vaikka Mari oli niin lujamielinen, rupesi kuitenkin hänen sydämensä vapisemaan tuon käskyn kuultuaan. Hän tiesi, että se oli isän käsky, jota oli totteleminen. Ensikerran eläessään oli hänen asettautuminen jyrkkänä isänsä käskeviä mielipiteitä vastaan. Hänen oli tunnustaminen julkisesti oman sydämensä päätökset ja semmoiset päätökset, joista ei ollut kellään aavistustakaan ja joita aivan varmaan kohtaa ankara vastarinta. — Lapsen velvollisuus vanhempaansa kohtaan ja oman sydämen vaatimus ja vakuutus taisteli nyt alkutaisteloaan Marin sydämessä — hetki oli lähellä, joka myrskyn tavalla oli ratkaiseva hänen edessä olevan elämänsä kohtalon — oliko ihme jos Mari hieman vapisi ja punasteli?
Molemmat kutsutut menivät kutsujan kanssa lukittuun kamariin; neljä henkilöä oli nyt siellä: Mauno, Erkki ja sulhasen ja morsiamen kokelaat.
Mari seisahtui ujona ja punastuneena ovipieleen, mutta Matti mennä hyömelsi ja istui saman pöydän päässä olevalle tuolille, jonka toisessa päässä Mauno istui; siinä alkoi hän kaivaa esille hopeaheloitettua merenvaha-piippuansa ja tupakka-kukkaroansa, ja alkoi täyttää piippuansa. Mauno istui äänettömänä, synkän ja päättäväisen näköisenä, otsa vähän rypyssä. Erkki käveli edestakaisin lattialla ja näytti vähän levottomalta, mutta ei hänkään puhunut ensi tuokiossa mitään.
"He, he, he hee! Tuon kauniimpaa paria ei voi koskaan löytyä. Saakeli soikoon, Mari on kaunis morsian, sanon minä, eikä Mattikaan ole kauneutta ja uljuutta vailla", rupesi Erkki hälisemään lyhyen vaitiolemisen perästä.
"Niin, tässä tapahtuu kihlaus, sinun ja Marttalan Matin välillä, joka on sinulle ilmoitettava", sanoi Mauno Marille, oikasten itsensä suorempaan asemaan ja kohottaen kaarevat, mustat ja tuuheat kulmakarvansa.
"Minkäänlaista kihlausta ei tässä voi tulla kysymykseen", sanoi Mari ujosti, ja hänen äänensä värähti.
"Ja minkä vuoksi ei? jos saan luvan kysyä", sanoi Mauno ja oikasi taas itseään vähän suoremmaksi, mutta samassa hän rypisti noita mahtavia kulmakarvojansa.
"Minä olen sydämeni antanut toiselle", sanoi Mari, ja hän alkoi saada takaisin rohkeutensa ja mielenmalttinsa.
"Olet sydämesi antanut toiselle ja kenenkä luvalla?" sanoi Mauno ja kavahti pystöön.