Erilaiset tunteet olivat nyt isällä ja pojalla. Isä pelkäsi ja hätäili, että tuo tottelematoin poika ainakin tuopi tuon köyhäksi tehdyn Marin heidän taloonsa ja köyhyys, puutokset ja viheliäisyys tulee vissimmästi hänen kanssaan. Poika taas oli iloinen, että oikein käsiään hykerteli, sillä hän nyt luuli varmaksi, että Mari hylkää Jaakon ja iloiten ottaa hänet; he eivät tunteneet kumpikaan Maria.
Matti alkoi panna parasta päälleen, valkeinta varrelleen, lähteäkseen Korpelaan, Maria kosimaan; hän otti mukaansa taskukellonsa ja hopealla heloitettua piippua, siihen kuuluvaa tupakkakukkaroa ei myöskään unhoitettu. Nuot olivat Matin mielestä erinomaisen mahtipontiset arvon ja rikkauksien merkit. Kaikki reilaan saatuansa, lähti hän.
Oli pimeä syys-ilta ja kirkas takkavalkea palaa lekotteli iloisesti Korpelan takassa; sen valolla ja ääressä teki talon akkaväki käsitöitään; heidän joukossaan oli Marikin ja kehräsi valkeita, hienoja villoja. Vähän taaempana veistelivät miehet vuoden ajalla tarvittavien tarviskalujen raaka-aineita kuivaamaan. Puhe-vaihtelo oli iloisessa ja vilkkaassa käynnissä väen kesken, sillä he olivat kaikin iloisia ja toisiaan rakastavaisia ihmisiä.
Semmoinen oli Korpelan sisällinen asu ja tila silloin, kun ovi aukeni ja Marttalan Matti astui tupaan. Hän oli kaikessa loistossaan: musta, tehtaan verasta tehty liivi oli leveästi auki, melkein lievettään myöten, jonka aukon täytti hyvin röyhelletty, valkoinen, tärkätty ja silitetty kauluri. Liivin päällä riippui paksu ja nähtävästi tätä tilaisuutta varten puhdistettu ja kiiltäväksi hivutettu pronssinen taskukellon kaularihma, joka johtui vasemman-puoliseen liivin lakkariin. Lakkarista taas riippui pari vankkaa, kiilloitettua messinki-eräsintä, joiden alapäissä heilui senkin seitsemän avainta ja muuta koristetta, joiden seassa pari oikein aika hopeaista levyä. Tuo hopeahelainen piippu oli hänellä oikeassa kädessä. Kun vielä mainitsen, että hänellä oli musta, tehtaan verasta tehty takki ja pitkävartiset, punaisella nahalla suullistetut, rasvanahkaiset anturasaappaat jaloissa, niin on tuon toista kertaa yrittävän kosian asu melkein tarkkaan kerrottu.
Kun hän tuli huoneesen, käveli hän juhlallisesti keskelle lattiaa ja katseli arvokkaasti ympärillensä, luultavasti tiedustellaksensa, josko häntä huomataan. Sitte otti hän juhlallisesti piippunsa ja tupakkakukkaronsa esille ja alkoi täyttää piippuaan. Hänellä kyllä oli tulitikkuja, mutta hän katsoi edullisemmaksi tällä kerralla sytyttää piippunsa takkavalkeasta. Hän käveli takan tykö, otti pitkän päreen ja kuurotti sillä hyvin kaukaa valkeaa. Seuraus tuosta kuurottamisesta oli se, että hän joutui itse hyvin kumarruksiin. Tarkoitus oli voitettu, sillä nuot moni-avaimiset kellon peräsimet irtautuivat rinnasta ja heiluivat ja kalisivat toisiansa vastaan; naiset, ja Mari erittäinkin, olivat nähneet tuon heiluvan, kahisevan ja valkean näöllä kimaltelevan avainkimpun, niinkuin Matti oli tarkoittanutkin. Mutta lieneekö hän tuolla arvonsa merkkien näyttelemisellä voittanut päätarkoitustansa, koska naiset katsoa vilauttivat toisiansa silmiin ja koska heidän suunsa vetäysi vienoon ilve-hymyyn?
Kun Matti oli saanut piippuunsa valkean, istui hän likelle Maria ja veteli savuja.
Kukaan ei puhunut mitään.
"Miten sinä, Mari, olet tänne tullut?" kysyi vihdoin Matti puheen aluksi.
"Jaloillani, tietysti, niinkuin sinäkin."
"Minulla olisi sinulle kahdenkeskistä asiaa, Mari!"