Kesäkuun alku-päiväin eräänä iltana lähtivät he Korpelasta, kummallakin suuri tuohikontti selässä. Mari taluttaen lehmää edellä ja Jaakko ajaen jäljessä, samassa nuorasta taluttaen eli oikeammin puoleksi kantaen molempia lampaita; niin tultiin pikku tuvalle. Jaakko oli ison kuusen juurille rakentanut kuusen haoista tilavan suojan lehmää varten, ja siihen kytkettiin Muutikki kiinni. Lampaat pääsivät heitä varten tehtyyn, pieneen, korkeaan ja haoilla katettuun aituukseen, ja niin oli elikot sioitettu.
Jaakko oli koko välin ja noita eläimiä sioitellessakin ollut alakuloinen ja vähäpuheinen. Nyt astuivat he tupaan, Jaakko mykkänä edellä. Oli jo niin hämärä, ett'ei tuvassa nähnyt paljon mitään. Jaakko otti valkean ja pisti sen takassa valmiina oleviin puihin. Kuivat puut riemahtivat heti ilmituleen ja rupesivat iloisesti palaa rätisemään. Hulmuava ja lieputtava valkea loi varjonsekaisen, miellyttävän valon huoneesen. Silloin tulivat järjestetyt kapineet pilkistellen esiin ja valkoisten seinien liitteet näyttivät ikäänkuin vilkuillen hymyilevän heille.
Tuo näky teki Mariin lumoavan vaikutuksen.
"Voi kuin täällä on kaikki niin valoisaa ja kaunista! Ja sinä olet laittanut kaikki niin siistiin ja hyvään järjestykseen. Miksi sinä olet noin nolo näin suuren onnen aikana, Jaakko?" puhkesi Mari puhumaan.
"Minua niin hävettää ja murhe pakkaa mieltäni rasittamaan, kun minulla ei ole tämän parempaa tarjota sinulle, rakas Mari", sanoi Jaakko alakuloisesti.
"Voi, voi, mitä puhut, rakas Jaakko. Rikas on Marin Jaakko, ei maailman tavaroista, mutta rikas, jalo on hänellä sielu. Ja tuo se juuri tekee sen, ett'en maailmassa tiedä tämän onneni vertaa, enkä tätä onneani vaihtaisi koko maailman rikkauksiin ja tavaroihin. Tämä tupakin on niin kaunis ja lumoava, ett'en tätä vaihtaisi minkäänlaiseen hoviin", puheli Mari ja tarttui innossaan Jaakkoa syliksi.
Siinä täytyi Jaakon surun haihtua ja hän sai taas uutta rohkeutta, uutta voimaa ja halua ponnistamaan eteenpäin, ja he rupesivat kontistansa syömään illallistaan, loimoavan takkavalkean ääressä.
Sittenkun he olivat valkean sammuttaneet, panivat he maata, ja pian nukkuivat he levolliseen uneen, oman kattonsa alla; olipa niinkuin oman kodin hyvä suojelushenki olisi siivillään lyyhytellyt heidät suloiseen ja murheettomaan uneen. Aamulla kun heräsivät, paistoi aurinko niin ihanasti ja linnut visertelivät aivan tuvan vieressä olevissa puissa niin suloisesti aamulaulujaan; olipa juuri niinkuin olivat mielessään kuvitelleetkin. Kaikkea tuota kuullessaan ja tuntiessaan, puhkesi noiden omassa kodissaan ensimäisen yön nukkuneiden uudis-asukasten rinnoistakin harras kiitosrukous Luojallensa, kaiken hyvän antajalle.
Ensimäinen tehtävä oli heillä nyt navetan teko. Innokkaasti ryhtyi Jaakko työhön ja kerta kerran päälle, salvo salvon päälle kohosi navetta. Mari paimensi ensi päivinä Muutikkiaan ja lampaitaan, mutta pian oppivat ne tulemaan hakokotuksiinsa yöksi ja pitämään niitä kotonansa.
Mari rupesi nyt auttamaan Jaakkoa navetan teossa minkä voi, hän kuori hirsiä ja auttoi niitä apuna päälle ja teki minkä mitäkin. Kun he noin yksissä neuvoin työskentelivät, tuli navetta ennen pitkää valmiiksi ja elikot pääsivät varsinaiseen suojaansa.