Vihdoin tuli isäntä ja heti hänen ulkomuodostaan aavistin hyvästi käyneen, sillä hänen katsantonsa oli niin iloinen ja tyyni — oikein arvattu, hän oli isältäni saanut rahoja lainaksi, niin paljon kuin tarvitsimme, jotka hän pisti minun kouraani ja sanoi: "nyt olette pelastetut". Minä en tietänyt miten olisin hänelle kiitollisuuttani osoittanut: minä puristin ja pudistin häntä kädestä, taputtelin hänen olkapäälleen ja kiittelin ja kostelin niinkuin parhain taisin. Hän sa…
"Mitä? Kuinka Korpelan isäntä antoi sinulle rahat, vaikk'ei hän saanut velkakirjaakaan rahoista?" keskeytti Jaakko Marin.
"Hän sanoi: omatuntonne olkoon velkakirjananne. Hän kehoitti minun heti menemään Marttalaan ja maksamaan velan, mutta hän muistutti minua, että kaikessa tapauksessa vaatisin velkakirjan pois", sanoi Mari.
"Ja sinä menit Marttalaan?!" kysyi Jaakko säikähtäen.
"Niin, minunhan täytyi jos mieli oli saada velkakirja pois. Ja etpä usko, Jaakko, minä olin oikein ylpeä ja sanoin Marttalan Matille, että se oli viimeinen kerta, kun hän on pääsnyt meitä hätyyttämään. Hän oli velkakirjan jo vienyt susivoudille, hakemukseen pantavaksi, mutta minä vaadin Matin oikein vierasmiesten kanssa tilin-tekoon, ja niin on velkakirja tässä, vaikka kyllä Matti ähkyi ja mullisteli", puheli Mari.
"Jumala siunatkoon hyvää Korpelan isäntää. Hän siunatkoon isääsikin, sillä ilman hänettä emme olisi saaneet rahaa kauheaan hätäämme", sanoi Jaakko.
Noin he pääsivät tuosta kauheasta hädästä, joka heidät oli kokonaan epätoivoon langettaa. He tunsivat nyt itsensä niin vapaiksi ja itsenäisiksi, eikä katovuoden tuottamat puutokset ja köyhyys tuntunut heitä yhtään peljättävän. Keveillä sydämillä rupesivat he karulle illalliselleen, ja tuo Marttalan Matin nakkelema ja häväisemä pettu-leipä tuntui heistä niin makealta, kuin se olisi ollut suurinta herkkua.
IX.
Kummia, odottamattomia tapauksia.
Niinhän se on. Usein joutuu ihminen hätään ja ahdistukseen tämän elämän kovassa koulussa. Usein toivoo ihminen paljon, mutta vähän saa. Usein antaa Jumala kovia koetuksen aikoja päälle tulla, mutta joka turvaa Häneen ja itseensä, hän ei tule koskaan häpeään. Hän taistelee silloin voiton ja toivon taisteloa, eikä epätoivon hurjaa ja vimmattua rynnäkköä. Silloin ei tunnu elämä raskaalta eikä katkeralta, puutoksien ja vastoinkäymisien ajalla, sillä heidän ainainen ohjelmansa on: "Viel' uusi päivä kaikki muuttaa voi."