Nimismies otti käteensä tuon vaatetukun ja rupesi niitä tarkastelemaan. "Kummallista tämä on. Polisi — tuommoisia lahjoja! Minä en ole kuullut koko polisista mitään, vaikka minulle on kyllä annettu tieto tapahtuneesta varkaudesta. Kummallista tosiaan", puhui nimismies, ikäänkuin itseksensä. Sitten nakkasi hän vaatetukun kaapin päälle, kääntyi Jaakkoon päin ja sanoi: "Minä annan apua toimillesi. Minä rupean ymmärtämään, että puheessasi on jotain perää. Olkoon vaatetukku täällä toistaiseksi, ehkä nekin ovat vielä joksikin selvitykseksi asialle. Jos vaan tuo menestyy, sinulle antaa onni aika potkauksen."
Kun ilta tuli myöhäiseksi, lähtivät nimismies ja Jaakko liikkeelle, ja he ottivat kolme muuta miestä kanssaan. He menivät Marttalan talon ympäristölle ja vartoivat siellä, mutta mitään ei näkynyt ei kuulunut, eikä valkea ilmestynyt kellarikamariin. Syksyn kolkko tuuli vaan puhaltaa huuhotti rajusti ja kylmästi, ja silloin tällöin ropsahti joku sadekuuro raskaasti alas. Ikäväksi alkoi jo käydä noille ulkona vilullaan kärpisteleville vakoojille, ja nimismies esitteli jo poislähtöä. Silloin, juuri silloin rupesi kuulumaan kartanosta hiljaista liikettä ja varovaisia ovien käyntiä, ja eipä aikaakaan, kellarikamariin ilmestyi valkea. Vakoojat hiipivät hiljaa oven ja kellarikamarin ainoan akkunan taa. Katkonaisia ja syviä miehen ääniä ja sanoja kuultiin, mutta mitään kokonaista lausetta ja asiaa ei niistä kokoon saatu.
"Minä kävin juuri nyt — ilma on sopiva ja auttaa meidän asiaamme — hänellä on jo silkkinauha kaulassa — nyt he vähimmän meitä odottavat — lysti on tehdä asiaa käräjäin alkajaisiksi — sanoinhan minä, että hiljan tai hitain ne ovat meidän — kaikki otettu lukuun ja tarkat tiedot on kaikista — takaan, ett'ei tuolla vanhalla mäyrällä ole semmoista onnea kuin viimein", ja muita semmoisia kuulivat vakoojat kellari-kamarista. Ja vaikk'eivät ne olleet sen selvempiä, ymmärsivät kuuliat kumminkin, että ainakin joku rosvo oli tuolla kellari-kamarissa ja että heillä oli aikomus juuri tänä yönä tehdä joka ryöväys.
Nimismies hiipi antamaan käskyjänsä. Kolme miestä määräsi hän akkunaa vartioimaan ja Jaakon niiden joukkoon; itse aikoi hän, erään toisen miehen kanssa, pyrkiä ovesta sisälle; heillä oli myös nuoria muassaan tarpeen varalta.
Ilosta tykyttävin sydämin vartioitsi Jaakko akkunaa toisien miesten kanssa ja odotti mitä tuosta tulisi.
"Ovi auki!" kuului samassa nimismiehen kova ja käskevä ääni, samassa kuin hän kovasti lyödä paukautti ovelle.
Seuraukset tulivat heti näköisälle. Valkea sammui paikalla huoneesta ja saranoillaan oleva akkuna aukeni hiljaa. Suuri miehen rötkö ilmestyi akkunan reiälle, ja rötkis oli hän kumollansa akkunan alla maassa, sillä akkuna oli siksi korkealla, ett'ei hän voinut pystössä pysyä pudotessaan. Ennenkuin tuo akkunasta itsensä pudottanut mies kerkesi ylöskään nousta, oli Jaakko jo hänen kimpussaan. Rautakourillaan tarttui hän heti miehen molempiin käsiin kiinni, joita mies koetti kaikin tavoin saada vapaaksi, mutta se oli yhtä turha, kuin jos hän olisi vuoren raosta koettanut niitä irti saada. Jaakko tunsi miehen pitävän jotain kovaa esinettä kädessään. Jaakko kierasi sen irti mieheltä ja nakkasi kauvas pois tyköään; se oli revolveri-pistuoli. Heti sen jälkeen kiskasi Jaakko miehen kädet seljän taa, ja toiset tulivat ja sitoivat ne nuorilla kovasti kiinni, samoin jalat. Tuo kaikki oli pikemmin tehty kuin sanottu.
"Jos sinä hiiskut yhden ainoan sanan, niin minä keihästän sinun paikalla läpitse", kutisi Jaakko miehen korvaan, heti kuin hän oli käynyt häneen käsiksi. Nyt heillä oli jo yksi saalis, mikä hän sitte lieneekin?
"Ovi auki! taikka minä lyön sen pirstaleiksi", ärjäsi nimismies toisen kerran, ja eipä aikaakaan, niin toinen mies pudottaa rötkäytti itsensä akkunasta. Hänelle tuli sama kohtalo kuin ensimmäisellekin, mutta paljon vähemmällä vaivalla; kaikki tuo kävi niin hiljaisesti, ett'eivät kamarissa ja porstuassa oliat tietäneet niistä toimista mitään.
"Ovi auki!" kuului taas nimismiehen ääni ja samassa hän löi oveen niin että akkuna särisi.