"Olipa se sukkela keino! Me koppasimme kiinni nuot talon hyvät vieraat, jotka akkunasta pyrkivät pakoon", sanoi Jaakko hyvillään, ja samassa sieppasi hän kynttilän ja meni katsomaan ensin tuotua miestä. Heti kun hän häntä oli silmännyt, astui hän moniaita askeleita takaperin ja vaaleni vaaleaksi kuin palttina. Kynttilä putosi hänen kädestänsä ja sammui.
"No mikä tuolle miehelle nyt tuli?" sanoi nimismies ja otti valkean. "Mikä sinulle tuli?" utasi hän Jaakolta, joka vielä kalpeana seisoi entisessä paikassaan.
"Polisimies — herra", änkytti Jaakko.
"Sinun kyydittäväsi?"
"Niin. Voi kummaa!"
"Minunkin mieleeni muistuu jotain", sanoi nimismies ja rupesi kaivamaan lakkareitaan; sieltä hän veti esiin erään valokuvan ja silmäili vuoroon sitä, vuoroon tuota noin kummasti vaihettelevaa Jaakon polisia.
"Totta jumal'avita onkin nyt käsissämme kuuluisa Pirula, yhtä varmaan kuin me olemme tässä, sillä tuo herra polisi on aivan samannäköinen, kuin hänestä minulle lähetetty valokuva. Me emme lähdekään arvokasta saalistamme kuljettamaan noin vähillä vaatteilla, vaan me puetamme hänen kiireestä kantapäähän asti sitä ennen", sanoi nimismies ja lähetti yhden miehen noutamaan rautoja.
"Aivan sama polisihan te olette, jota minä joku päivä takaperin niin kunnioittaen kyyditsin, mutta mihin teidän kaunis partanne on joutunut? Todellakin olette te oivallinen polisimies, sillä nyt on saatu kiinni pahin rosvo kenties koko maailmassa, vaikka hän onkin päivällä muiden ihmisten näköinen; paha vaan että itse olette kiinni tuon kuuluisan rosvon sijalla", sanoi Jaakko tutulle polisilleen pilkallisesti, kun oli tointunut ensi hämmästyksestään.
"Mikä p——le teidät tänne osoitti?" sanoi tuo entinen hyvä polisi äreästi noille suomattomille vieraillensa.
"Niin, onpa metsällä ollut korvat, niinkuin vuosi takaperin pelkäsittekin", sanoi Jaakko.