Iikka ei koskaan vastustanut appivaariansa, vaikka kuinkakin hävyttömästi hän olisi Iikkaa kohdellut, sillä hän tunsi syvää kunnioittamista häntä kohtaan; olihan hän kumminkin hänen siveän vaimonsa isä, joka laillaan oli kasvattanut hänelle kumppaniksi armaan puolison, joka niin usein lohdutti hänen sydämensä ja oli hänelle kaikki kaikissa; siinä syy, jonkatähden Iikka aina vaikeni, kun Niemimäkelän isäntä tuli vaan näkösälle, tulipa hän minkä näköisenä milloinkin tuli.
V. Häviö.
Niemimäkeläisetkin olivat ennen olleet vaan tavallisia ihmisiä, jotka vaivaa nähden elää kitustelivat karulla maatilallansa, jonkatähden he eivät olleet parempia eikä pahempia kuin muutkaan ihmiset, eivätkä herättäneet mitään huomiota. Eivät he silloin olleet ylpeämpiäkään kuin muut ihmiset, eikä heillä näyttänyt olevan juuri mistään niin isoa huolta. Mutta heti, kun he möivät metsänsä pölkkyherroille useammasta kymmenestä tuhannesta markasta, tuli heille kyllä monenkaltaiset huolet; sillä kyllä raha huolta antaa. Ensinnäkin tuli huolta siitä, kuinka tuo ikävä ja ruumista rasittava työ saataisiin poistetuksi ja kuinka elämä saataisiin niin mukavaksi, suloiseksi ja työttömäksi kuin suinkin mahdollista, ja se ensimäinen huoli toi monta, monta muuta huolta tullessaan! Se toi sen huolen, kuinka oikein pian saataisiin karkeat sarkanutut yltään poistetuiksi ja rikasten arvonmukaiset, hienommat ja mallikkaammat vaatteet sijaan; se toi sen huolen, kuinka hiukaava ja jälväävä sydän-ala saataisiin vaikenemaan ja tyytymään, ett'ei se aina kurisisi ja mouruaisi ja olisi jotain aina kaipaamassa; mutta huolista huolin oli kumminkin se, kuinka tuo pieneen paikkaan supistettu ihana metsä, eli toisin sanoen: tuo metsästä saatu raha oli niin säilytettävä, ett'ei se missään tapauksessa pääsisi vähenemään, vaan että se päinvastoin enenisi ja kasvaisi. Mutta olipa heillä nyt neuvoja, jos pahoja päiviäkin; sillä olihan nyt rahaa, ja raha kaikki voittaa. Entiset karkeat nutut poistettiin siten, että kaupungista ostettiin uudet palttoot, takit ja turkit, oikein muodin-mukaiset, ja samalla tuotiin myös tehdasten hienoa verkaa ja muuta vaatetta, joista mestari-räätälit saivat sepittää uuden uutukaisia somia pukuja; hyvät korskuvat hevoset ja mukavat ajokalut laitettiin — miks'ei? sillä olihan nyt rahaa, paljon kärsinyttä ruumista helpoitettiin siten, että työnteko heitettiin kokonaan pois ja sitä ruvettiin, palkinnoksi paljoista vaivoistaan, mukavasti liehuttelemaan mukavissa keinutuoleissa ja väliin oi'aistiin sitä topatulla sohvalla; kun siihen kylläyttiin, lähdettiin ajamaan korskuvilla hevosilla ja mukavilla ajokaluilla. Kurisevaa sydänalaa ja vellovaa vatsaa korjattiin suun kautta, jolle heti koettiin laittaa oikein "potelli-olutta", ja muuta "troppia", johon ensimältä sekoitettiin "jäärnästiä" ja "alueeta", että se tulisi tehokkaammaksi täyttämään ankarain velkojain vaatimuksia. Niiden piti olla ensin niinkuin kasteen vetenä muille, vasta pantaville hyville aineksille, ja niin sekin epäkohta ihmis-elämässä tuli vähitellen korjatuksi! Huolten huoli poistettiin siten, että muutettiin pois rikkaasta paikkakunnasta, jossa metsät kullenkin tuhansia tuottivat, ja mentiin "köyhään" kylään, jossa rahoille saadaan kasvua yhdeksän-kymmentä sadalta, ja noinhan ne huolet tulivat poistetuiksi! Semmoinen se oli heidän asemansa ja tilansa, kun he tulivat Niemimäkelään Peltolan kylässä.
Ennen on jo mainittu, että Niemimäkelän isäntäväki oli köyhille hyvä Peltolan kylään tultuansa ja siellä ollessansa. Mutta ei heidän hyvyytensä tullut ihmisrakkaudesta eikä sääliväisestä sydämestä köyhiä kohtaan; vaan he tekivät laupeuden työtään siinä taitavaisessa uskossa, että, kun he antavat köyhille almua, Jumala siunaa heidän rahoillensa monenkertaiset voitot ja siten kasvattaa heidän varojansa paljoa kiiruummasti kuin tavallisesti. Mutta niin pian kuin joku köyhä sattui jotenkin loukkaamaan Jumalalta niin paljon hyvää toivovan isännän mielipiteitä tai oikeuksia, silloin ei ulkokultainen Jumalan pelko ja rakkaus paljoa vaikuttanut isännän mielessä; sillä silloin hänen hyvyytensä muuttui yht'äkkiä kauheimmaksi ja katkerimmaksi koston pyynnöksi. Ennestäänhän jo tiedämme, ett'ei Niemimäkelän isäntä antanut mitään armoa semmoisillekaan talojen omistajille, jotka perheinensä tulivat hyvästi toimeen, kun ei heillä vaan ollut "rahoja"; se selittänee parahiten, minkälainen ajatus hänellä oli niistä, jotka olivat pakoitetut armoleipää hakemaan.
Kaikin tavoin kokivat he rahoillensa hakea siunausta ja runsasta kasvua sekä hengellisesti että aineellisesti, ja edelliseen kuuluu sekin, että käsillä olevat setelirahat ja muut arvopaperit säilytettiin Raamatun lehtien välissä, jolla talletuspaikalla oli se tarkoitus, että heidän rahansa tulisivat siten pyhitetyiksi, ett'ei niihin mikään "kateensilmä" pystyisi! Hopea- ja kultarahojen säilytyspaikassa piti olla joku pieni "jumalinen" kirja! — ja noin monistettuna kaikilla hyvillä varokeinoilla, odottivat he Jumalalta — siunausta!
Kun he muuttivat Peltolan kylään, tarjoelivat he rahoja kyläläisille lainaksi, mutta Peltolan kyläläiset pelkäsivät velkaa pahemmin kuin vihollista, sillä he olivat elämän koulussa jo oppineet tuntemaan sen vaikutukset; sentähden eivät he takertuneetkaan paulaan niin helposti kuin Niemimäkelän isäntä oli luullut.
Niinkuin ennen on mainittu, olivat Peltolan kyläläiset maata viljelevää ja työteliästä kansaa. Ei ollut koko kylässä yhtään isäntää, joka ei olisi itse ensimäiseksi noussut aamulla ylös ja herätellyt sitte väkensä. Kun se oli tehty, oli emännillä jo ruoka pöydällä valmiina ja isäntä meni edellä pöytään ja muu väki perässä. He ottivat lakit pois päästään, siunasivat ruokansa ensin ja söivät sitten eineensä. Kun siitä toimesta oli päästy, lähtivät he keveällä sydämellä yksimielisesti työhön, isäntä edellä, jossa hän kaiken päivää teki työtä paraana miehenä ja ohjasi muidenkin tekoa. Ja kun isännän tarkka silmä oli kaikkialla valvomassa, kävi työ joutuin ja perusteellisesti. Sentähden tuli tuo maanviljelys ja sitä seuraava työ heille rakkaaksi; se oli heidän aarteensa, josta he elivät ja toimeen tulivat, ja siitä aarteesta maksoivat he kaikki yhteiskunnalliset maksut ja vieläpä heillä ulottui joku ropo yleisiin ja kansallisiin tarkoituksiinkin. Tosin ei heidän aarteensa ollut Raamatun eikä muiden kirjojen lehtien välissä, mutta sen enemmän oli niitä kyläläisten päässä ja sydämessä, sillä he olivat Jumalaa pelkääväistä kansaa ja kokivat pitää lastensa kasvatuksesta hyvää huolta.
Kun kyläläiset niin työnsä ja elämänsä perustivat, oli heidän toimeentulonsa sillä kannalla, että he elivät omistansa ja niin eivät he tarvinneet lainoilla lisätä toimeentuloansa; siinä syy, jonkatähden eivät kyläläiset halunneet ottaa rahalainoja Niemimäkelän isännältä, vaikka väliin oli kovakin rahanahdinko, mutta niidenkin läpi menivät he muuten keinottelemalla.
Mutta "maa ei ole miehettään, eikä kylä kirveittään", sanoo sananlasku ja niinpä kävi tässäkin; sillä olipa kumminkin kylässä kaksi, jotka ymmärsivät tuon Niemimäkelän isännän hyväntahtoisuuden hyväkseen eli oikeammin pahakseen käyttää. Ne olivat Hoitolan Heikki ja Metsälän Mikko. He ottivat kumpainenkin heti isomman rahasumman lainaan, muka maanviljelystään parantaaksensa, mutta rahat eivät joutaneetkaan maanviljelyksen parannukseen; niillä oli muitakin reikiä, sillä nyt oli rahaa, tuota maksun välikappaletta, jota kaikki haluavat; sopihan nyt elää. Hoitolan Heikki teki hevoskauppoja kahta innokkaammin kuin ennen, sillä nyt se kävi laatuun; nyt oli hyvä voittaa, kun oli rahoja, joiden turvissa sai kaupat mielensä jälkeen sujumaan. Hän vaihtoi usein Niemimäkelän isännänkin kanssa hevosia ja päällisti hänelle useita satoja markkoja ja etua tuottavat päälliset maksettiin aina uudella velkakirjalla! Niin lisääntyi velka lisääntymistään. Metsälän Mikko kyllä ei tehnyt hevoskauppoja, että olisi sillä velkaantunut, vaan hän heitti työnteon kokonansa pois ja rupesi ryypiskelemään, ja kun hän tuli pöhnään matkoilla ja markkinapaikoissa, otti hän aina niin liiaksi, että tuli aikaan taidottomaksi, joissa tiloissa viekas veli piti useinkin siitä huolen, että hänen lakkarinsa ja taskunsa tulivat hyvin puhdistetuiksi; mutta vahinko piti aina palkita — uudella lainalla!
Niemimäkelän isäntä näki kyllä kotkan silmillä ylevältä asemaltaan, kuinka siinä viimein käypi, sillä olihan hän rukoillut tai ainakin muutoin keinotellut Jumalalta rahoillensa siunausta; hän odotti nyt sitä.