"Teillä on jalomielinen vävy, sanon minä, eikä hän ole mikään kerjäläinen, niinkuin te kuulutte häntä nimittävän, sillä eipä ole joka miehen lakkarissa kahdeksaatuhatta markkaa; saatte kiittää Jumalaa, kun hän on sallinut teille noin kelpo vävyn", sanoi nimismies.
"Kelpo vävyn!" toisti appivaari ja lähti pois.
No mitäpä siitä oli: maan myönti päättyi, niinkuin se päättyi, ja tuo appivaarinsa ylönkatsoma kerjäläinen, torpan poika, oli nyt hänen menneen talonsa isäntä; sillä Iikkakin osasi "kukkaroa" kehitellä, kun tarvittiin, vaikka hän kyllä oli kehitellyt "lorukirjojakin" — niin käypi usein maailmassa: "vuoroin vieraina ollaan".
Muukin huutokauppa päättyi ja niin ei ollut Niemimäkeläisillä muuta turvaa jälellä, kuin tuon heille niin halpana pidetyn lorukirjain lukijan, vävynsä kunniasana!
Heti huutokaupan jälkeen muuttivat Iikka ja Anni Niemimäkelään, mutta Lukulan Matti ei luopunut rakkaasta torpastaan, joka heidän kättensä työllä oli tullut siihen tilaan, että se voi hyvästi ruokottuna antaa heille murheettoman toimeentulon. Niemimäkelän isännällä ja emännällä ei ollut mihinkä mennä, sillä ei heillä ollut mitään turvaa ja he olivat työn jo niin unhottaneet, ett'ei heistä ollut työlläkään itsensä elättäjäksi. Sentähden heidän täytyi tyytyä vävynsä tarjoukseen ja ruveta elämään edelleenkin entisessä kodissaan, vävynsä ja tyttärensä armoilla.
Kyllä se kova solmu ruveta ottamaan ruokansa toisen kädestä, kun ennen saivat olla käskijänä ja päälläpäsmärinä kaikissa, vieläpä luulivat voittavansa, rahojensa turvissa, kaikki muut kyläläisensä ja kansalaisensa; niin käypi tässä matoisessa maailmassa! Nythän se astui Annikin isänsä "kynnyksen yli", vaikka isänsä ei sallinut sitä koskaan tehdä — niin käypi!
Kun Iikka ja Anni tulivat Niemimäkelään, oli Anni niin liikutettu, ett'ei hän saattanut kyyneleitänsä pidättää. Hän tarttui syliksi isäänsä ja äitiinsä ja pyysi, ett'eivät he olisi enään hänelle vihaiset. Äitinsä heltyi myös kyyneleisiin ja pyysi tyttäreltään ja vävyltään anteeksi, kun hän oli asiatta ja ilman syyttä ollut heille paha, mutta isä ei ollut niin herkkä eikä tunnokas; hän vaan loi silmänsä mihin vaan sai ja oli ääneti; lieneekö hävennyt?
Kasperille sanoi Iikka: "Ole sinäkin tässä! Kyllä tässä lienee työtä ja ruokaa sinullekin. Jos rupeat työtä tekemään ja itseäsi parantamaan, niin voimme jollain tavalla yhdessä elää, eivätkä vaivasi mene hukkaan"; mutta Kasperi kirosi hirveästi lankonsa ihmiselliseen tarjoukseen ja vannoi hirveän valan ett'ei koskaan jalkaansa astuisi tämän talon kynnyksen yli! Hänellä oli jo matkareppu valmisna; hän löi sen selkäänsä ja hyvästiä sanomatta isälleen ja äidilleenkään, sitä vähemmin sisarelleen ja langolleen, lähti hän yön pimeään, sillä oli jo myöhäinen ilta.
Kasperi oli kyllä loistavasti käynyt läpi maailman rannan oppikoulun alaosastot, nyt lähti hän sen yliopistoon! ja mitä hän siellä oppi, saamme vasta nähdä.
Nyt tuli Niemimäkelässä toisenlaiset tavat. Kaikkien ensimäinen työ Iikalla oli puhdistaa talo kelvottomasta työväestä. Saivat siitä kyytinsä Hoitolan Heikkikin ja Metsälän Mikko, vaikka he kyllä kokivat liehakoida ja juoruta uuden isännän ja emännän edessä, saadaksensa heiltäkin suosiota, mutta sen enemmän inhosi Iikka heitä ja pois heidän piti lähteä, sillä hän tahtoi rehellistä ja kunnollista työväkeä.