Kun Anni sairasteli muutamia vuorokausia, tointui hän entiselleen; mutta sen erän perästä ei hänen mielestänsä mennyt onneton veljensä ja kahta rakkaammalta tuntui Kasperi nyt Iikasta ja Annista kuin koskaan ennen. Oi kuinka mielellänsä he olisivat sulkeneet syliinsä onnettoman Kasperin ja kokeneet häntä saattaa oikealle tielle, kun se vaan olisi käynyt laatuun! Mutta se oli mahdoton, sillä Kasperista ei saatu sitten enään minkäänlaista tietoa, kun hän oli rangaistuksensa kärsinyt ja päässyt taas vapaaksi, vaikka Iikka koki kaikin tavoin häntä kuulustella.
Niin kului aika. Annin äiti hoiteli lapsia ja sureskeli kadonnutta poikaansa; mutta nöyränä, katuvaisena kantoi hän elämänsä kohtaloa ja nöyrällä sydämellä tunnusti hän, että se elämän siveys ja puhtaus, jonka hänen tyttärensä omisti, ei ollut heidän ansionsa, vaan Iikan. Vanha isäntä oli yhtä synkkämielinen kuin ennenkin, eikä hän koskaan kysellyt: "kuuluuko Kasperista mitään?" Väliin hän tärkeytyi ja rietausi niinkuin ennenkin; kun hän sai vaan jotenkin vähänkään varoja, osti hän kohta viinaa ja joi niinkuin ennenkin, ja kun ei saanut viinaa, joi vettä niinkuin ennenkin; mutta summa vaan oli se, ett'ei talossa annettu hänelle mitään väkevää juotavaa eikä varoja niiden hankkimiseen, ja siitä ukko kävi kärtyiseksi niinkuin ennenkin.
Jumala lahjoitti taas Iikalle ja Annille terveen ja kauniin pojan. He rakastivat Kasperi parkaa niin sydämestään, ett'ei enään mitkään ennakkoluulot voineet estää heitä tekemästä pienestä tulokkaasta kaimaa onnettomalle enolle, ja nähtävästi iloitsi ukkokin tuosta; lieneekö hänenkin sydämessään liikkunut jotain tunteita onnetonta poikaansa kohtaan. Kenties, kenties, mutta päälle ne eivät ainakaan näkyneet.
Kun kunnallislautakunnan esimiehen virka tuli pitäjäässä avonaiseksi, valitsivat pitäjään miehet yksimielisesti Iikan siihen; mutta Iikka ei ottanut vastaan tuota luottamusvirkaa, vaan pyysi, että hän saisi olla erillänsä siitä, sillä hänellä oli kyllä muutakin tekemistä, luvaten samassa kuitenkin apuansa, jos niin tarvittaisiin. Hän esitteli, ett'ei siihen toimeen ole luonnollisempaa eikä soveliaampaa miestä koko pitäjäässä kuin Jäykkälän Aapo, ja tämä valittiinkin, eikä kunnalla ollut koskaan syytä katua vaaliansa; sillä hän toimitti kaikki asiat toimella ja se kävikin hyvin laatuun, sillä Iikka oli lähellä ja he olivat aina yhtenä sieluna ja sydämenä.
Hoitolan talo oli keskellä kylää kauniilla asemalla, ja siinä oli vankka kartano. Niinkuin jo ennestään tiedämme, tuli taloon muukalaisia asumaan entisen isännän — Hoitolan Heikin — hävittyä. Tiedämme myös ennestään, ett'eivät nuo muukalaiset, jotka olivat ennen metsällänsä eläneet, voineet hälvenemättä olla ja elää semmoisessa paikkakunnassa, jossa piti työnteolla elää; mutta sitä emme vielä tiedä, että Hoitolan uudet asukkaat olivat nyt jo niin hävenemäisillään, että he tarentelivat myömään Hoitolaa eräälle mustalaiselle, joka sen kanssa hieroi kauppaa.
"Niitähän täällä nyt vielä tarvitaan; meidän kylässä ei ole koskaan vielä ollut mustalaisia, eikä tule vielä nytkään; Hoitola on jo kylläksi levittänyt raakuutta paikkakuntaan, nyt sen on aika ruveta levittämään valoa ja niin palkitsemaan sitä vahinkoa, mitä ennen on ihmiskunnalle aikaan saanut", sanoi Iikka asian kuultuansa.
Peltolan kylässä ei ollut vielä nytkään kansakoulua, vaikka sitä oli yritetty monta kertaa toimeen panemaan; sillä olipa aina vähän enempi vastaan-panijoita kuin tahtojia.
Ensi pyhänä sen jälkeen kun tieto oli saatu siitä, että mustalainen tarentelee ostamaan Hoitolaa, oli taas pitäjään kirkossa kuulutus kansakoulun perustamisesta Peltolan kylään. Kun kokouspäivä tuli, meni Iikka kokoukseen. Kun vastapuolue rupesi rähisemään, pyysi Iikka puheenvuoroa, jonka hän saikin. Heleällä äänellä, voimakkaassa puheessa selitti hän koulun edut ja samassa kumosi järkevästi ja peruksellisesti vastaanpanijain väitteet. Iikan puheen perästä ruvettiin heti äänestämään, ja katso, koulun ystävät voittivat niin suurella enemmistöllä, että vastustajat menivät vihoissaan ja pitkällä nokin pois koko kokouksesta, ja niin tuli Hoitola, tuo entinen pahuuden ja irstaisuuden pesä, kansakouluksi kylään. Koulu pantiin kohta voimaan ja niin jäivät mustalaiset tulematta sekä Hoitolaan että koko Peltolan kyläänkin; Hoitolaan tuli nyt asumaan "valkolaisia", nimittäin opin valon kipinöitä, jotka kirkkaina säteinä alkoivat levitä kansaan.
Kertomuksemme alussa tuntui, että Peltolan kyläläiset olivat jotenkin valistunutta kansaa ja että he pitivät huolta henkisistäkin tarpeistansa, ja kertomuksemme kansakoulu-asiasta näyttää aivan toista. Tosi on, että Peltolan kyläläiset olivat valistuneempia kuin usean muun paikkakunnan asukkaat; mutta siihenkin katsoen, kauvan, kauvan tahtoo pimentolan puoli olla voitolla! Kauvan saa valopuoli vaikuttaa ja taistella, ennenkuin saapi varjot poistumaan, sumut hälvenemään, ennenkuin totuus saapi voiton, ennenkuin kansalliset asiat saavat yksimielisen sopusoinnun, ja vaikkapa vaan enemmistön suosion; näin on niissäkin paikkakunnissa laita, joissa se parhaallaankin on; mitä sitte muualla? Enimmiten on vielä niin, että täytyy työtä tehdä ja vaivaa nähdä, vieläpä kärsiä pilkkaakin vaivoistaan, jotakin kansallista asiaa ajaessaan. Mutta jos tuota työtä tehdään uupumatta, väsymättä, nureksimatta, suuttumatta, tehdään useammilla yhdistetyillä voimilla, niin kansan silmät aukenevat ja totuus jääpi voitoksi. Ja useinkin on niin käynyt, että pimemtolaiset kiittävät niitä, jotka ovat ponnistelleet heitä itseään vastaan, niitä, jotka ovat taistelleet heitä vastaan heidän hyväksensä, kiittävät heitä, vaikka usein myöhään, sitte, kun heidän hyväntekijänsä ovat uupuneet, väsyneet ja laskeuneet siihen lepoon, johon ei enään parjaajan eikä soimaajan raaka panetus kuulu.
VII. Häissä.