"Tahtoisitte kai jotain puhua tilastanne kahden kesken? Siihen kyllä saamme tilaa, kun tulette minun perässäni", sanoi isäntä säälivästi.
"Oi! Ei, ei. Ei minulla ole mitään semmoista, joka ei saisi tulla vaikka koko maailman tietoon — mutta minun sydämeni tahtoopi haljeta — vaikea on kumminkin se tehtävä — Jumalani! Sanat takertuvat kurkkuuni — minä olen Kas — — Kaspe — — Kasperi, teidän vaimonne veli ja oma lankonne — — entinen Niemimäkelän — rikas Kasperi —."
"Hyvä Jumala! Olisiko hän todellakin Kasperi?" sanoi Iikka ja astui askeleen taakse päin.
"Älkää epäilkö, lankoni! Sama Kasperi minä olen, joka jo lapsena ollessani tein teille ja sisarelleni Annille niin paljon pahaa. Sama Kasperi, joka tästä huoneesta huutokauppa-päivänä lähti ja vannoi hirveän valan ei astuvansa jalkaansa tämän huoneen kynnyksen yli — voi, minun tuntoani polttaa niin kovin — nyt minä olen rangaistu Kasperi, varkaudesta piiskattu Kasperi, vankeudessa istunut Kasperi. — Nyt olen uljaasti käynyt läpi maailman-rannan kouluni, johon minut niin aikaisin syöstiin, ja nyt minä tiedän täydelleen sen oppimäärän — voi, älkää katsoko minuun noin oudosti, lankoni! — Minä olen nyt jo, vaikka hiljan, katuvainen Kasperi ja sovitusta, anteeksi-antoa olen minä lähtenyt saamaan", puhui vieras sydäntä särkevällä äänellä itkunsa seasta ja nousi penkin viereen seisomaan.
Iikka käveli nopeasti vieraan luo, sulki hänet syliinsä ja sanoi: "Totisesti olet sinä lankoni Kasperi; sen tiedän nyt, kun selvemmästi puhuit; mutta paljon olet muuttunut näöltäsi, paljon olet rikkonut, paljon olet kärsinyt, paljon olet vanhentunut, mutta paljon on sydämesikin pehmennyt ja paljoa — vielä paljoa enemmän voimme sinulle anteeksi antaa. Kiitos Jumalan, että sinut jälleen saimme! Kaikki on unhoitettu ja nyt me emme erkane enään koskaan — ei koskaan. Yhtä toki pyydän sinulta: älä Jumalan tähden sano äidillesi, että olet rangaistu, sillä se hetki olisi hänen viimeisensä. Minä kyllä olen sanomista huomannut, eikä olet rangaistu, mutta minä olen sen huolellisesti salannut kaikilta ihmisiltä, saati sitte mummolta — — se totuus ei ole hänelle tarpeellinen tietää, eikä kukaan saa mummolle sanoa, mitä eno on tässä lausunut, ei lapsetkaan", sanoi Iikka, yhä riippuen onnettoman kasvinkumppaninsa kaulassa. Kun hän oli puheensa lopettanut, valtasi hänetkin mielenliikutus ja he itkeä nyhkivät siinä yhdessä.
Kun väki näki ja kuuli kaiken tuon, eivät he tienneet mitä sanoa ja ajatella.
Niin pian kuin lapset huomasivat, että heidän isänsä oli tunnustanut oudon muukalaisen langoksensa ja siis eno Kasperiksi, lähtivät he juosta tapittamaan äitinsä tykö ja hengästyksissään sanoivat he; "eno Kasperi on tullut."
"Olkaa joutavoimatta!" sanoi äiti.
"Oikein todella; isä ja eno tuolla tuvassa syleilevät toisiaan ja itkevät", vakuuttivat lapset.
Sen kuultuaan lähti emäntä heti tupaan.