Iikka meni suorastaan Lukulaan isänsä tykö ja heti, kun hän sinne tuli, menivät he isänsä kanssa kamariin kahden kesken. Kauvan olivat he siellä, eikä kukaan tiennyt, mitä he keskustelivat. Viimein kuului tupaan selvästi Lukulan Matin sanat: "Siinä tapauksessa mutta ei missään muussa." Molemmat tulivat kamarista tupaan ja Iikka lähti kotiansa.
Kun Iikka tuli kotiansa, meni hän heti lukukamariinsa ja eno Kasperi meni perässä. Kun he sieltä tulivat, silloinkos vasta eno Kasperin kasvot loistivat; mutta kukaan ei puhunut mitään asiasta, väki vaan virkkoi: "miksikä eno Kasperi on noin iloisen näköinen?" ja lapset sanoivat: "eno on nyt niin iloinen."
Kun huomispäivä tuli, nähtiin Peltolan kylässä kummia: Lukulan väki, kiluineen, kaluineen, alkoi muuttaa Lukulasta Niemimäkelään, jonka ei luultu koskaan voivan tapahtua, niin kauvan kuin vanha isäntä oli elossa. Niemimäkelän toisella puolen kartanoa olevassa rakennuksessa oli valmiit, siistit huoneet odottamassa Lukulan vähälukuista perhettä. He toivat kaikki eläimensäkin, sillä he tahtoivat itse ne ruokkia ja hoitaa, että heilläkin muka olisi jotain tekemistä ja omaa.
Kun Lukula oli tuolla tavalla tullut tyhjäksi, alettiin Niemimäkelästä sinne viedä kaikenlaista taloutta alottaessa tarvittavaa kalua: muun muassa vietiin sinne lehmä, nuori mullikka ja pari lammasta talon navetasta; myös vietiin sinne parin vuoden vanha varsa. Kun Lukulan pieni talo oli noin saatu alkuun sisustetuksi, menivät Iikka ja eno Kasperi sinne, ja kun Iikka illan tullen palasi kotiansa, ei hänellä enään ollutkaan kumppania; sillä eno Kasperi oli jäänyt Lukulaan; hän oli nyt Lukulan isäntä.
Tuota Lukulaahan Iikka olikin käynyt eilen isältänsä eno Kasperille kodiksi pyytämässä, ett'ei hänen olisi tarvinnut enää vieraan työhön mennä, kun ei hän saattanut Niemimäkelässä enään olla, isänsä kovuuden ja anteeksi-antamattomuuden tähden. — Molempien talojen, sekä Lukulan että Niemimäkelän isännät olivat emäntiensä kanssa yön seutuna keskustelleet asiasta ja tulleet yksimieliseen päätökseen.
Eno Kasperi otti heti huonemiehiksi uuteen taloonsa köyhän, mutta kunniallisen parikunnan, jotka hoitivat hänen eläimiään.
Siinä rupesi sitten eno Kasperi tekemään työtä, joka vaikutti terveellisesti häneen sekä sisällisesti että ulkonaisesti. Siinä hän koki unhottaa rikoksiansa, ja nöyrällä sydämellä ja nuhteettomalla, parannetulla elämällänsä koki hän korjata, mitä hän ennen oli rikkonut kansalaisiansa kohtaan. Olisihan kaikki mennyt mukana, mutta isän kova sydän, se väliin saattoi eno Kasperin murheelliseksi.
Kun kyläläiset näkivät, että Kasperi oli todella elämänsä parantanut, rupesivat he häntä pitämään samassa arvossa kuin muitakin ihmisiä ja kävivät usein Lukulassa.
Jonkun ajan kuluttua nai Kasperi erään ikäpuolen kunniallisen vaimo-ihmisen, sillä hänen oli mahdoton tulla yksin toimeen talouden hoidonkin tähden. Usea arvokas kyläläinen oli Lukulassa Kasperin häissä ja Niemimäkelän väki kaikki — no sepä nyt on tietty. — Ei sentään aivan kaikki, sillä ukkovaaria — Kasperin isää — ei saatu mitenkään sinne! Se leikkasi kovin taas Kasperi paran sydäntä. Vaimonsa oli siveäluontoinen ja helläsydäminen, joiden avujensa kautta hän oli suurena apuna ja lohdutuksena Kasperin pimeinä aikoina. Lankonsa kirjastosta piti hän aina lainassa kirjoja, joiden lukemisella hän sai monta murhetta poistumaan ja loma-aikansa hupaisesti kulumaan.
Eräänä päivänä sai eno Kasperin isä halvaustaudin. Hän kaatui seisoalta-jaloin, eikä voinut liikkua eikä puhua ja tunnotonna kannettiin hänet vuoteellensa. Hän näytti ensin ihan kuolleelta, vaan kun häneen iskettiin suonta ja hierottiin ahkeraan, tointui hän sen verran, että hänessä nähtiin hengen olevan. Siinä hän sitten hengittää hohotti eikä näyttänyt mistään muusta tietävän. Yht'äkkiä kirkastui hänen katsantonsa ja hän koetti katsella ympärillensä ja katkonaisia sanoja kuultiin hänen sommittelevan. Kun mentiin likemmäksi kuulustelemaan, mitä sairas sanoisi, kuultiin hänen sanovan: "maailman ranta Kas — Kasperi — anteeksi — voih! — —"