”Tämmöisen miehen koko harrastus siis sinun mielestäsi ei tarkoita ruumiin asioita, vaan mahdollisuuden mukaan näistä luopumista ja hengen asioihin kääntymistä?”, jatkoi Sokrates.

”Niin, minun mielestäni.”

”Erittäinkin tänkaltaisissa asioissa käy siis ilmi, että filosofi ennen muita ihmisiä koettaa niin paljon kuin suinkin irroittaa sielua ruumiin yhteydestä?”

”Nähtävästi.”

”Ja useimpain ihmisten mielestä, Simmias, ei näytä elämä olevan minkään arvoinen semmoiselle miehelle, jolla ei ole tänkaltaista huvia eikä niihin osaa ota, vaan melkeinpä kuolleena olevalta näyttää se, joka ei huoli ruumiillisista nautinnoista.”

”Aivan totta puhut.”

X. ”Mutta miten on viisauden hankkimisen laita? Onko ruumis esteeksi vai ei, jos joku viisauden harrastuksessaan sen avuksensa ottaa? Sanani tarkoittavat tätä: antavatko näkö tai kuulo ihmisille mitään todenperäistä, vai onko näiden laita niin kuin runoilijat meille myötänsä juttelevat, ett’emme kuule emmekä näe mitään varmaa?[14] Ja kuitenkin, jos ruumiillisista aistimista eivät nämäkään, näkö ja kuulo, ole tarkkoja eikä luotettavia, niin tuskinpa sitten muutkaan; sillä kaikki muut ovat näitä huonommat. Vai eivätkö mielestäsi ole?”

”Varmaan”, vastasi hän.

”Milloinka siis”, jatkoi Sokrates, ”saavuttaa sielu totuuden? sillä kun se ruumiin kera koettaa jotakin tutkia, niin on selvää, että tämä sen pettää.”

”Totta puhut.”