”Jos siis”, jatkoi hän, ”näet jonkun, joka kuoleman tullessa on vastenmielinen, eikö ole sinusta tämä riittävä todistus siitä, että tämä mies on ruumiin, vaan ei viisauden rakastaja (filosofi)? Niinpä ikään rakastaneekin semmoinen mies rikkautta ja kunniaa, joko jompaakumpaa taikka molempia?”
”Niin juuri on laita, kuten sanot.”
”Mutta”, sanoi hän, ”eikö sitä vastoin, Simmias, niin kutsuttu miehullisuus paraiten tule viisautta harrastavien osaksi?”
”Tulee kait”, sanoi Simmias.
”Ja hillitseväisyys, joksi joukkokin sanoo sen omaisuuden, ett’ei häälytä himojen vallassa, vaan niitä halveksitaan ja hallitaan, eikö sekin kuulu ainoastaan niihin, jotka enimmin halveksivat ruumista ja elävät filosofiassa?”
”Välttämättömästi”, sanoi hän.
”Sillä jospa”, sanoi Sokrates, ”tahdot muitten ihmisten miehullisuutta ja hillitseväisyyttä ajatella, niin nämä mielestäsi ovat kummallisilta näyttävät.”
”Mitenkä niin, Sokrates?”
”Tiedäthän”, sanoi Sokrates, ”että kaikkien muitten ihmisten, paitsi filosofien, mielestä kuolema on mitä suurimpia pahoja?”
”Totta”, sanoi hän.