”Tiedämmekö myöskin, mitä se on?”
”Tiedämme kyllä,” sanoi hän.
”Mistä olemme tiedon tästä saaneet? Eiköhän juuri niistä, joista puhe oli? Nähdessämme yhdennäköisiä puita, kiviä ja muita senkaltaisia, emmeköhän näistä tulleet tuota yhdennäköisyyttä huomanneeksi joksikin muuksi kuin ne? Mutta kenties se sinun mielestäsi ei olekaan mitään ”muuta?” Mietipä sitten asiata tältäkin kannalta: eivätkö yhdennäköiset kivet ja puut, vaikka ovatkin yhdenkaltaisia, joskus meistä näytä yhdennäköisiltä, toiste taas ei?”
”Totta.”
”Vieläkin; onko yhdennäköinen semmoisena koskaan sinusta näyttänyt erinäköiseltä? taikka yhdennäköisyys erinäköisyydeltä?”
”Ei niin konsanaan, Sokrates.”
”Siis eivät olekaan yhdennäköiset eri kappaleet ja yhdennäköisyys semmoisena yhtä,” sanoi hän.
”Eivät suinkaan, minun nähdäkseni, Sokrates.”
”Mutta näistä yhdennäköisistä kappaleista, vaikka ovatkin toista kuin tuo yhdennäköisyys semmoisena, näistä olet kumminkin saanut tuon yhdennäköisyyden tietosi käsittäneeksi ja huomanneeksi?”
”Ihan totta puhutkin,” sanoi hän.