”Ja ihan varmaan onkin, Sokrates, näin laita.”

XXI. ”Kummanko näistä nyt valitset, Simmias? Senkö että me näillä tiedoilla synnymme vai että sittemmin mieleemme muistuvat ne, joista ennen olemme tiedon saaneet?”

”Tällä erää, Sokrates, en taida kumpaakaan valita.”

”No entä taidatko seuraavain välillä valita ja mitä niistä arvelet? Mies, joka jotakin tietää, osaako hän tiettävistään selkoa tehdä?”

”Täytyy kait hänen se osata, Sokrates,” sanoi hän.

”Onko se siis sinun ajatuksesi, että kaikki osaavat selkoa tehdä niistä, joista puheemme nyt on ollut?”

”Tahtoisinpa vaan, että niin olisi,” sanoi Simmias, ”mutta pikemminpä pelkään, ett’ei huomenna tähän aikaan enään ole ainoatakaan ihmistä, joka voisi tyydyttävällä tavalla sen tehdä.”

”Sinun mielestäsi siis, Simmias, eivät kaikki ihmiset näitä tiedäkään?,” sanoi Sokrates.

”Eivätpä kyllä.”

”Heidän siis täytyy uudestaan itselleen muistuttaa se, josta heillä ennen oli tieto?”’