”No hyvä!” sanoi Sokrates, ”me itse, olemmeko me mitään muuta kuin ruumis ja sielu?”
”Emmepä kyllä.”
”Kumpaisenko lajin kaltaisen ja kummalleko pitemmin sukua sanoisimme ruumiin olevan?”
”Sen jokainen huomaa, että se on sukua näkyväiselle”, sanoi hän.
”Entäs sielu? Onko se näkyväinen vai näkymätön?”
”Ei se ainakaan, Sokrates, ole ihmisille näkyväinen”, sanoi hän.
”Mehän puhummekin ainoastaan ihmisille näkyväisistä ja näkymättömistä. Vai tarkoitatko sinä jotakin muuta?”
”En muuta kuin ihmisille.”
”Mitä me siis sielusta sanomme? Onko se näkyväinen vai ei?”
”Ei.”