Simmias oli samaa ajatusta.
”Paljon siis puuttuu, että voisi sointu liikkua taikka soida taikka millään muulla lailla tehdä vastoin niitä osia, joista se on.”
”Paljon kyllä”, sanoi hän.
”Mutta eikö ole luontonsa mukaan jokainen sointu siinä määrässä sointua, missä määrässä se on soinnutettu?”
”En käsitä”, sanoi hän.
”Jos se”, sanoi Sokrates, ”on paremmin ja suuremmassa määrässä soinnutettu – jos näin muutoin voi tapahtua – eikö se silloin ole paremmin ja suuremmassa määrässä sointua, mutta jos se on huonommin ja vähemmässä määrässä soinnutettu, eikö se silloin ole huonommin ja vähemmässä määrässä sointua?”
”Varmaan.”
”Onko nyt sielunkin laita tänkaltainen, että toinen sielu on, vaikkapa, vähemmässäkin mitassa, joko suuremmassa määrässä ja paremmin sielua kuin toinen, taikkapa vähemmässä määrässä ja huonommin kuin toinen?”
”Ei millään muotoa”, vastasi hän.
”No hyvä siis, totta Zey!”, sanoi Sokrates; ”sanotaanhan toisesta sielusta, että sillä on järkeä ja hyvettä ja että se on hyvä, toisesta taas että sillä on epäjärkeä ja pahetta ja että se on paha? Ja näin sanotaan täydellä oikeudella?”