LVIII. ”Mutta monet ja ihmeelliset ovat maan paikat, eikä olekaan itse maa semmoinen ja niin suuri, kuin sitä arvelevat ne, joitten on tapa maasta puhua, sen vakuutuksen saatti minulle muuan.”

Simmias tähän sanoi:

”Mitä tällä tarkoitat, Sokrates? Maasta olen minäkin paljon kuullut, vaan en sitä, mistä sinä tulit vakuutetuksi. Mielellänipä siis tuota kuulisin.”

”Mitään Glaukon taitoa tosiaankaan, Simmias, ei mielestäni tarvita tämän kertomiseen; mutta todeksi näyttää, että niin on laita, se on minusta vaikeampi, kuin että Glaukonkaan taito siihen riittäisi[53]; ja osaksi minä ehk’en olisikaan siihen kykenevä, osaksi taas, jospa siihen kykenisinkin, niin luullakseni minun elämäni ei riittäisikään, Simmias, semmoisen puheen pituuteen. Mutta mikään ei estä minua puhumasta maan muodosta, minkälainen se minun vakuutukseni mukaan on, sekä sen eri paikoista.”

”No niin,” sanoi Simmias, ”tämä onkin kylliksi.”

”Vakuutettu siis olen,” jatkoi Sokrates, ”ensiksikin siitä, että, jos maa on ympyräinen ja sijaitsee avaruuksien keskipaikassa, se, paikallaan pysyäksensä, ei tarvitse ilmaa eikä muuta senkaltaista ulkopuolista hätäkeinoa, vaan että taivaslaen kaikenpuolinen yhtäläisyys itsensä kanssa ja maan tasapaino ovat kylliksi pitämään sitä paikallaan. Sillä jos tasapainossa oleva kappale on pantu yhtäläisen paikan keskelle, niin se ei voi enemmin taikka vähemmin mihinkään päin siirtyä, vaan yhdellä kohdalla ollen se pysyy siirtymättä. Tästä nyt ensiksikin olen vakuutettu.”

”Ja ihanpa oikein,” sanoi Simmias.

”Vieläkin,” sanoi Sokrates, ”olen vakuutettu siitä, että maa on jotain sangen suurta ja että me, jotka asumme Fasis-virrasta aina Herkuleen pylväisin saakka, asumme aivan pienessä maan osassa meren ympärillä, ikään kuin muuriaiset ja sammakot lammen ympärillä, ja että monet muut muualla asuvat maan monilukuisissa paikoissa[54]. Joka paikassa ympäri maan pintaa löytyy, näet, monta ja niin muotonsa kuin suuruutensakin puolesta monenlaisia syvennyksiä, johon vesi ja sumu ja ilma ovat yhteentulvailleet; mutta itse maa sijaitsee puhtaana tuossa puhtaassa taivaan avaruudessa, jossa sijaitsevat tähdetkin, ja jota useimmat niistä, joittenka on tapa näistä puhua, sanovat etheriksi eli yli-ilmaksi, jonka pohja-sakona ovat nuo vesi, sumu ja ilma, jotka aina juoksevat maan syvennyksiin. Siitä tietämättämme me siis maan syvennyksissä asumme ja luulemme asuvamme ylhäällä maan päällä, juuri kuin jos joku, asuen keskellä meren syvyyttä, luulisi asuvansa meren pinnalla ja, nähdessään veden kautta auringon ja muut tähdet, luulisi meren olevan taivaan, mutta raskautensa ja heikkoutensa tähden ei koskaan pääsisikään meren pinnalle, eikä, merestä ylös sukeltaen ja kohoten täkäläiseen paikkaan asti, koskaan olisi nähnyt eikä myöskään toiselta nähneeltä koskaan kuullutkaan, kuinka paljon puhtaampi ja kauniimpi täällä on kuin heillä siellä. Näin ihan juuri käy meidänkin. Sillä asuen jossakin maan syvennyksessä luulemme asuvamme maan päällä ja kutsumme ilmaa taivaaksi, ikäänkuin jos tähdet liikkuisivat tämän taivaana olevan ilman läpi. Tämä on ihan samaa laatua; heikkoutemme ja raskautemme tähden emme jaksa nousta ilman rajoille. Mutta jos joku tulisi ilman äärimmäisiin ääriin, ja siivillä varustettuna voisi tuonne ylhäälle lentää, niin saisi hän, samalla tavoin kuin merestä ylös sukeltavaiset kalat näkevät täkäläisiä oloja, hänkin nähdä sikäläisiä, ja jos hänen luontonsa kestäisi niitä nähdä, niin hän tulisi tuntemaan, että siellä se todenperäinen taivas onkin, siellä todellinen valkeus ja todellinen maa. Sillä, tämä maa ja kivet ja kaikki paikat ympärillämme ovat läpiturmeltuneet ja rikki kalvetut, kuten meressäkin suolan tähden on kaiken laita; meressä ei kasva mitään, joka ansaitsesi mainitsemista, eikä sanalla sanottu siellä löydy mitään täydellistä, vaan juovia ja hiekkaa ja mahdottoman paljon mutaa ja likaa löytyy siinä, missä vaan maata on, mutta eipä mitään, joka ansaitsisi verratakaan niihin kauneuksiin, joita meillä on. Ilmaumat taas tuolla ylhäällä mahtanevat vielä suuremmassakin määrässä erota meidän kauneuksista. Ja jos tässä sopii kaunis satu, niin ansaitsee, Simmias, kuulla, minkaltaiset maan aineet taivaan alla oikeastaan ovat.”

”Tosiaankin mielellämme me, Sokrates, kuulisimme tuon sadun,” sanoi Simmias.

LIX. ”Ensiksikin siis, minun ystäväni,” jatkoi Sokrates, ”sanotaan, että, jos joku tuolta ylhäältä katselisi maata, se näyttäisi ihan samankaltaiselta, kuin nuo kahdestatoista erivärisestä nahkapalasesta tehdyt pallit, kirjavalta ja varustetulta erivärisillä väreillä, joista ne värit, joita maalaajat täällä käyttävät, ovat ikäänkuin mukaelmia. Mutta siellä ylhäällä on koko maa tämmöisillä väreillä varustettu, vieläpä paljon loistavammillakin ja puhtaammillakin väreillä, kuin nämä täällä. Osaksi se nimittäin on purppuranpunainen ja kauneudeltaan ihmeteltävä, osaksi kullanvärinen, osaksi taas valkea, valkeampi kipsiä ja lunta, ja samoin myös varustettu muillakin väreillä, jopa paljon monenkaltaisemmilla ja kauniimmillakin, kuin mitä me olemme nähneet. Sillä itse nämäkin maan syvennykset, jotka ovat täynnänsä vettä ja ilmaa, aikaansaavat jonkunnäköisen värin, loistaen noiden korkeampain värien kirjavuudessa, niin että koko maa siten saa yhtenäisen kirjavan kauniin näyn. Tämän tänkaltaisen maan päällä kasvavat luonnon laadun mukaan kaikki kasvit, puut, kukat ja hedelmät; samaten on myöskin saman luonnon laadun mukaan vuorilla ja kivillä heidän sileytensä, läpikuultavaisuutensa ja kauniimmat värinsä. Osia näistä kivistä ovat nuo täälläkin löytyvät, meille niin mieluiset pienet kivet, esimerkiksi karneolit, jaspiskivet, smaragdit ja muut semmoiset; mutta siellä ovat kaikki ilman poikkeuksetta yhtä kauniit, jopa vielä kauniimpiakin. Ja syynä tähän on se, että kivet siellä ovat puhtaat, eivätkä ole, niinkuin täkäläiset, rikki-kalvetut ja läpiturmeltuneet tänne yhteenjuoksevasta vedestä, levenevästä mädästä ja suolasta, jotka kiville ja maalle ja yleisesti sekä eläville että kasville tuottavat rumuutta ja vikoja. Itse maa on kaunistettu näillä kaikilla, vieläpä kullalla ja hopealla ja muulla senkaltaisella. Sillä nämä kaikki ovat siellä runsaassa määrässä nähtävinä, monenlukuisina ja suurina sekä useassa paikoin maata, niin että maa kokonaisuudessaan on kauniina näkönä autuaallisten katsojain katsottavana. Eläimiä siellä löytyy monenlaisia ja ihmisiä, joista muutamat asuvat keskellä maata, toiset ilman ympärillä, niinkuin me asumme meren ympärillä, toiset taas mannermaan likellä olevissa saarissa, joiden ympäri ilma virtailee; sanalla sanoen, mitä vesi ja meri meille ja meidän tarpeisimme nähden on, se on heille ilma, ja mitä meille ilma on, se on heille etheri. Vuodenajoilla on semmoinen lämpömäärä, että asukkaat pysyvät taudeista vapaina ja elävät paljoa pitemmän ajan, kuin täkäläiset ihmiset, ja näyn, kuulon, haistin sekä kaikkien tänkaltaisten kautta eroavat he meistä yhtäpaljon, kuin, puhtauteen katsoen, ilma eroaa vedestä ja etheri ilmasta. Heillä on myöskin jumalien asunto-paikkoja ja temppeleitä, joissa jumalat todenperästä ovat asumassa; he saavat jumalien ääniä kuulla, niiden ennustuksia ja ilmestyksiä havaita ja kanssakäymistäkin niiden kanssa harjoittaa; auringon, kuun ja tähdet he näkevät semmoisina, kuin ne todellisuudessa ovat, ja kaikki heidän muu onnellisuutensa on näiden mukainen.