”Toimia sanasi mukaan, se on oleva meidän pyrintömme”, sanoi Kritoni; ”mutta millä tavalla me sinua hautaamme?”
”Millä tavalla vaan tahdotte”, sanoi hän, ”jos muutoin minun saattekaan käsiinne ja minä en lähde teitä pakoon.”
Samalla hän suopeasti hymyili ja sanoi meihin katsoen:
”Miehet! Kritonia en saa vakuutetuksi siitä, että minä olen se Sokrates, joka nyt olen kanssanne keskustellut ja kaikki puhutut järjestänyt, vaan hän luulee minun olevan sen, jonka hän kotvasen perästä on näkevä kuolleena, ja senpä tähden hän kysyy, miten hänen tulee minua haudata. Mutta sen pitkän puheen, minkä olen pitänyt siitä, mitenkä minä, myrkkyjuoman juotuani, en enää ole luonanne viipyvä, vaan olen poislähtevä ja menevä autuaitten onnellisuuksiin, tämän minä, kuten näkyy, turhaan olen hänelle puhunut, vaikka sillä olen tahtonut niin teitä kuin itseänikin rohkaista. Pyydän teitä siis minua Kritonille takaamaan ihan päinvastaisella takauksella kuin se, millä hän on minua tuomareille ta’annut. Hän, näetten, meni tuomareille takaukseen siitä, että tänne jäisin; mutta teidän pitäisi takaamaan siitä, että minä, niin pian kuin kuolen, en ole tänne jäävä, vaan lähtiessäni pois-menevä, jotta Kritoni, nähdessään ruumiini poltettavan taikka haudattavan, helpommin tätä kärsisi eikä tuskautuisi minun tähteni, ikäänkuin kärsisin minä hirveästi, eikä myöskään hautajaisissa sanoisi, että hän Sokrateen asettaa nähtäväksi taikka viepi hautaan tahi hautaa. Sillä tiedä, paras Kritoni”, jatkoi hän, ”että väärä lauselma ei ainoastaan ole itsessään epä-sointua, vaan että se myöskin sielulle tuottaa jotakin pahaa. Vaan sinun tulee olla hyvällä mielin ja sanoa, ettäs hautaat ruumiini; ja hautaa se vaan, miten mielesi tekee ja kuten sopivimmalta sinusta näyttää.”
LXV. Tämän sanottuaan Sokrates nousi ja meni toiseen huoneesen kylpeäksensä, ja Kritoni häntä seurasi, mutta meidän hän käski odottaa. Me siis odotimme ja keskustelimme keskenämme niistä, mitä oli puhuttu, ja tutkimme ne uudestaan, mutta myöskin haastelimme siitä suuresta onnettomuudesta, joka oli meille sattunut, varmasti vakuutetut kuten olimme siitä, että meidän nyt tuli orpolapsina elää jälellä olevan elämämme, kun oli meiltä ikään kuin isä pois-riistetty.
Kun Sokrates oli kylpenyt ja lapsensa saatetut hänen luokseen – hänellä oli kaksi pientä ja yksi isompi poika – ja perheesen kuuluvat naiset olivat saapuneet, puhui hän näiden kanssa Kritonin läsnäollessa; ja kun oli hän näille viimeiset käskynsä ja tahtonsa ilmoittanut, käski hän naisten ja lasten mennä, mutta itse hän tuli meidän luoksemme jälleen. Ja nyt oli jo aika lähellä päivän laskua, sillä kauan aikaa oli hän tuolla sisällä viipynyt.
Kylvystä tultuansa hän istuikse, ja sen perästä ei paljoa enää puhuttu. Nyt tuli noiden yksitoista-lukuisten palvelija, seisahtui hänen eteensä ja virkkoi: ”Sinua, Sokrates, minun varmaan ei tarvitse syyttää siitä, mistä muita syytän, että he, näet, minun suuttuvat ja kiroovat, kun minä, hallitusmiesten käskystä, käsken heidän juoda myrkyn. Sillä sinua olen tällä ajalla erittäin oppinut tuntemaan jaloimmaksi, suopeimmaksi ja parahimmaksi mieheksi kaikista, mitkä konsanaan ovat tänne tulleet, ja nytkin siis hyvin tiedän, ett’et minuun, vaan noihin vihastu, koskas tunnet, kutka syypäät ovat. Jää’ös siis hyvästi – sillä tiedäthän, mitä tulin ilmoittamaan – ja koeta miten huokeimmasti kärsiä, mitä välttämätöntä on.”
Samassa purskahti hän itkuun, kääntihe ja läksi ulos. Sokrates katsoen hänen jälkeensä sanoi: ”jää hyvästi, sinäkin! me puolestamme tahdomme tehdä, mitä käskenyt olet.”
Ja meille hän sanoi: ”Kuinka hyvänsuopa onkin tuo mies! Koko ajan, minkä olen täällä ollut, on hän luonani käynyt ja usein kanssani keskustellut sekä ollut parahimpana miehenä, ja kuinka jalosti hän nyt minun tähteni vuodattaa kyyneleitä! Mutta annapas, Kritoni! noudattakaamme hänen tahtoansa ja tuotakoon tänne myrkky, jos se jo on valmistettu; mutta jos ei, niin valmistakoon sen mies.”
”Mutta, Sokrates”, sanoi tähän Kritoni, ”minun luullakseni aurinko vielä vuorilla viipyy eikä ole vielä laskenut. Ja tiedänhän minä muitten juoneen myrkyn sangen kauan aikaa sen jälkeen, kun heitä on käsketty, sittenkuin ovat sangen hyvin syöneet ja juoneet, muutamat myöskin yhdessä oltuaan niiden kanssa, joita rakastivat. Älä siis kiirehdi, sillä vielä on aikaa.”