Sokrates vastasi: ”ihan luonnollista on, Kritoni, että ne, joista puhut, näin tekevät, sillä he luulevat tällä jotakin voittavansa, ja yhtä luonnollista on myöskin, ett’en minä niin tee; sillä vähän myöhemmin juomalla en luule voittavani mitään muuta, kuin sen, että omissa silmissäni tekisin itseni naurun-alaiseksi, kun haluaisin elää ja säästäisin siinä, missä ei enään mitään ole. Mene siis”, jatkoi hän, ”tottele, äläkä muulla tavoin tee!”
LXVI. Kun Kritoni tämän kuuli, nyykkäsi hän pojalle, joka likellä seisoi. Poika meni ja kauan aikaa viivyttyään palasi hän takaisin sen kanssa, jonka piti myrkky antaman ja joka sen kantoi pikarissa valmiiksi tehtynä.
Kun Sokrates tämän miehen näki, sanoi hän: ”no hyvä, ystäväni! mitä pitää minun tekemän, sillä sinähän näitä ymmärrät?”
”Et muuta,” vastasi tämä, ”kuin ettäs juotuasi kävelet, siks’ että sinulta jalat käyvät raskaiksi, ja sitten panet maata; näin se on itsestään tehtävänsä tekevä.”
Tämän sanottuaan ojensi hän Sokrateelle pikarin.
Sokrates otti pikarin aivan iloisesti, Ekhekrates, ilman vapisematta, ilman väriltään ja katsannoltaan muuttumatta; tapansa mukaan hän vaan jäykästi katsoi mieheen ja sanoi:
”Mitäs arvelet tästä juomasta, sopisiko siitä jollekin juoma-uhri tehdä? Onko luvallista vai ei?”
”Me valmistamme tätä, Sokrates, ainoastaan sen verran, minkä arvelemme tarpeeksi juoda,” vastasi hän.
”Minä ymmärrän,” sanoi Sokrates; ”mutta rukoilla jumalia, että tämä muutos täältä tuonne kävisi onnellisesti, se on sekä luvallista että sopivaakin; tätä minäkin rukoilen, tapahtukoon niin!”
Ja tämän lausuttuaan hän otti ja tyhjensi pikarin ihan huokeasti ja tyytyväisesti.